Superkaksikon viimeinen tanssi suli jättipettymykseksi

Planican MM-kisojen piti tehdä Kerttu Niskasesta maailmanmestari, mutta toisin kävi.

Maastohiihto

Superkaksikon viimeinen tanssi suli jättipettymykseksi

Eetu Pennanen kirjoittaa, että suomalaista hiihtoa pitkään kannatelleen kaksikon viimeinen mahdollisuus arvokisavoittoon päättyi lopulta jättimäiseen pettymykseen.

Elmo toimitus
TEKSTI Elmo toimitus
@elmotvcom
JULKAISTU 4.3.2023 | KUVAT All Over Press

Kerttu Niskanen tiesi hävitessään Therese Johaugille 0,4 sekuntia Pekingin olympialaduilla, että paras ja ehkä viimeinen mahdollisuus arvokisavoittoon tulisi hänellä vuotta myöhemmin Planican MM-kisojen perinteisen kolmenkymmenen kilometrin kisassa.

Niskanen oli päässyt niin kovin lähelle ehkä kaikkien aikojen dominoivinta hiihtourheilijaa. Tällä kaudella edes Johaug ei olisi suomalaisen esteenä.

Kovin nopeasti kuitenkin suli kultasauma Planicassa. Ei koko kisojen aikana ollut nähty sellaista Niskasta, joka huokuisi mestarillista itseluottamusta. Sellaista itseluottamusta on osoittanut parhaimmillaan veli Iivo Niskanen ennen omia arvokisavoittojaan.

Kuitenkin viesti antoi jo toiveita paremmasta. Niskanen oli terävämpi ja ruotsalaiset vaikuttivat olevan kuolevaisia. Ehkä sittenkin olisi mahdollisuus.

Ei ollut. Ebba Anderssonin veto oli ylivoimainen, eikä Niskasella ollut missään vaiheessa eväitä myöskään tehdä ratkaisuja jahtiporukassa. Nainen vaikutti olevan tiukilla koko matkan ja roikkuikin mitalitaistelussa lähes maaliin asti.

Lopulta edes mitali ei ollut lauantain olosuhteissa mahdollinen. Niskanen marssi kisan jälkeen Suomen huoltopäällikön Mika Venäläisen pakeille, jälkimmäinen kisassa käytetty suksipari ei antanut saumaa taistella himmeämmästä mitalistakaan.

Suuri mestaruussauma upean uran kruunuksi suli slovenialaiseen säilölumeen kuten moni muukin suomalainen hiihtotoive meneillään olevissa kisoissa.

***

Krista Pärmäkoskelta ei odotettu naisten päätösmatkalta mitalia. Niin kaukana mitalitasosta kovana arvokisaurheilijana tunnettu menijä oli, että odotukset olivat maltilliset jo ennen starttia.

Pärmäkosken osalta suurin pettymys olivat ehkä kisat kokonaisuudessaan. Kunto ei napsahtanut tällä kertaa kauden päätapahtumaan kohdilleen kuten se on niin monesti aiemmin napsahtanut. Nyt kauden parhaat kisat osuivat vuoden vaihteen Tour de Skin alkuun.

Pärmäkoski vihjaili huiman arvokisauransa päätöksellä ennen lauantain kisaa. Pärmäkoski kertoi vielä Ylelle kisan jälkeen, että tämän kauden oli tarkoitus jäädä hänen viimeisekseen. Päätös ei kuitenkaan ollut vielä kisan jälkeen sittenkään valmis.

Jos ura tosiaan päättyisi, saldoksi jäisi hulppeat 12 mitalia. Mestaruus jäi kuitenkin puuttumaan niin henkilökohtaisista kuin viestikisoistakin.

***

Niskanen ei uransa jatkosta ole vielä puhunut, mutta selvää on, ettei kovin monia arvokisoja ole 35 vuotta täyttävällä hiihtäjällä edessään. Niskanen ja Pärmäkoski ovatkin kannatelleet suomalaisnaisten hiihtomaajoukkuetta reppuselässään vuosikaudet käytännössä kahdestaan.

Yhteensä kaksikolla on arvokisamitaleita 18. Mestaruuteen tuskin Niskanenkaan saa enää yhtä hyvää mahdollisuutta.

Planican MM-kisoissa nähtiin mahdollisesti superkaksikon viimeinen yhteinen tanssi, josta tuli lopulta jättimäinen pettymys.

Juttua päivitetty 4.3. kello 15.36: Lisätty tieto siitä, mitä Pärmäkoski kertoi Ylelle kisan jälkeen.