Lapuan Virkiä vei naisten TalviSuperpesiksen mestaruuden kaadettuaan finaalissa Mansen 2-1 (5-4, 1-4, 2-1). Pekka, menikö mestaruus oikeaan osoitteeseen?

Urheilussa on helppo sanoa, että meni, koska paremmuuden voi katsoa tulostaululta. Erot olivat pieniä ja marginaalit olisivat voineet mennä osassa otteluita toisinkin päin. Esimerkiksi Kirittäret oli lauantain välierissä hiuskarvan päässä finaalista ja Mansen jättämisestä pronssipeliin. Ymmärrän hyvin, että lyöntikisan tuomariratkaisu kuumensi jyväskyläläisiä, mutta se on nyt ollutta ja mennyttä.

Kokonaisuudessaan lopputurnaus ja koko TalviSuperi on osoittanut muutamista lastentaudeista huolimatta toimivuutensa. Joukkueet ovat suhtautuneet TalviSuperiin vakavissaan ja mikä oli varmasti yleisön silmään miellyttävää tässä lopputurnauksessa, oli, että juoksuja lyötiin surutta ja ottelut olivat kaikin puolin viihdyttävää seurattavaa.

Syksyllä panokset ovat kovemmat ja silloin ulkopelin rooli korostuu ja juoksuja tulee selvästi vähemmän. Nyt niitä kuitenkin tuli ja esimerkiksi sunnuntaina finaalissa lyötiin 14 juoksua ja pronssipelissä 17 juoksua.

Mitä lopputurnaus kertoi joukkueiden voimasuhteista?

Toistan jälleen, että hallipelit ovat eri pelejä kuin kesän pelit, mutta kyllä hallipelienkin perusteella voidaan päätellä monia asioita.

Lapua voitti mestaruuden, mistä se ansaitsee onnittelut, mutta tuloksen takana oli nähtävissä myös vahvoja signaaleita siitä, että Lapualla on uuden pelinjohtaja Jussi Muilun johdolla panostettu selvästi sisäpeliin ja siinä etenkin kumurapeliin.

Aiemmin kumuran lyöjät olivat naisten puolella harvassa, mutta Lapualla useat pelaajat löivät lopputurnauksessa kotiutustilanteissa painuvaa kumuraa. Muutenkin Lapuan lyöntipeli näytti hurjalta. Lauantaina Lapua löi Poria vastaan peräti 16 juoksua ja sunnuntainakin se voitti ensimmäisen jakson Mansea vastaan 5-4.

Lyöntipeli alkoi hyytyä vasta finaalin edetessä, kun erinomaisen ottelun sunnuntaina pelannut Venla Tanhua sai sotkettua Lapuan lyöntipeliä. Tanhua irrotti myös 3-4 kertaa Lapuan etenijän kolmospesältä, mikä on aina arvokas päänahka lukkarille ja omalle joukkueelle.

Kokonaisuudessaan Lapua oli lopputurnauksessa tosi pirteä ja myös kesällä lyöntipeli Janette Lepistön johdolla on sen yksi ase vahvan ulkopelin lisäksi.

Myös Muilu ansaitsee esityksestään ison plussan. Hän ymmärtää pelin taktisen juoksutuksen erinomaisesti, mutta sen lisäksi Muilu osaa ja uskaltaa sotkea vastustajan ulkopeliä yllättävillä tilannekohtaisilla ratkaisuillaan. Tällaista yllättävyyttä peli kaipaa.

Vaikka Manse oli pudota jo välierissä, se tulee ilman muuta olemaan kesällä yhdessä Lapuan ja Porin kanssa suurin mestarisuosikki. Manse on satsannut ulkopeliin ja kun ulkopeliä saadaan tästä hiottua, Mansen ulkopeli tulee olemaan Tanhuan kesällä tosi vahvaa.

Jos tämän lopputurnauksen perusteella syksyn finalistit pitäisi päättää, ne olisivat Lapua ja Manse. Pori on kuitenkin niin lähellä, että se pitää laskea ilman muuta sarjan ennakkosuosikkeihin. Tekemistä Porilla toki riittää, mutta niin sitä tässä vaiheessa vuotta kuuluukin riittää.

Porin kannalta tilanne muuttuu myös Minttu Vettenrannan palatessa lukkariksi olettaen, että Vettenranta on aiempien kausien kunnossa.

Kirittäret jäi lopputurnauksessa neljänneksi, mutta Kirittäret oli silti Seinäjoella yllättävänkin hyvä. Finaalipaikka ei jäänyt kauaksi ja sunnuntain pronssipelissä toinen jakso oli äärimmäisen tasainen.

Myös Kirittärien tilannetta parantaa se, kun ykköslukkari Mari Mantsinen saadaan takaisin lautasen äärelle.

Lopputurnaus osoitti jälleen myös sen, kuinka tärkeässä roolissa pelinjohtaja Mattias Kitola on. Hän johti joukkueen toissa syksynä vastoin monia epäilyjä Suomen mestariksi hypättyään laikkoihin kesken kauden sairauslomalle jääneen Nalle Viljasen tilalle.

Kittolasta on turha puhua vielä uutena Nallena, mutta hänessä on paljon samaa kuin Suuressa Mestarissa ja jos Kittolalla riittää motivaatiota pelinjohtamiseen, hänestä ehtii kehittyä vielä melkoinen tekijä.