Tapparan mestaruuden salaisuus on salaisuuden ja tapparalaisuuden kaunein muoto

Tappara juhli torstaina 18. Suomen mestaruuttaan.

JääkiekkoLiiga

Tapparan mestaruuden salaisuus on salaisuuden ja tapparalaisuuden kaunein muoto

Tappara ratkaisi mestaruuden viidennessä finaalissa tavalla, joka tekee kunniaa sille itselleen: yksi maali ja vastustaja nollille. Siitä on Tappara tehty.

Samuel Savolainen
TEKSTI Samuel Savolainen
@SSavolainen1
JULKAISTU 28.4.2022 | KUVAT All Over Press

Se oli Tapparan peli. Ne oli Tapparan finaalit, ne olivat Tapparan pudotuspelit.

Liigakausi 2022-23 oli Tapparan kausi.

Ja lopulta se ei ole edes kovinkaan suuri yllätys.

Tappara on seurana tehnyt pitkäjänteisintä työtä suomalaisessa liigajääkiekossa ja yhdeksän kertaa perätysten välierissä ollut seura otti nyt maukkaan palkinnon.

Ja mitä tuo pitkäjänteisyys torstai-iltana tarkoitti?

Tappara pelasi vastaansanomattomasti ja murskaavasti kenties koko kauden parhaan ottelunsa. Ja ratkaisi mestaruuden tavalla, joka tiivisti sen vahvuuden kahteen numeroon. Yksi maali itse, vastustaja ei yhtään. Siitä on Tappara tehty. Maalin pelistä ja maalin voitosta.

Se piti kiekkoa, dominoi kaksinkamppailuissa ja päätypelissä, se tyrehdytti totaalisesti TPS:n hyökkäyspelin, ansaitsi täysin voittonsa ja voitti Suomen mestaruuden herkullisimmassa mahdollisessa paikassa kotiyleisönsä edessä.

***

Miksi Tapparan mestaruus ei lopulta ollut kovinkaan suuri yllätys?

Vastaus löytyy yhdestä sanasta: Johdonmukaisuudesta.

Täksi kaudeksi Liigassa nähtiin poikkeuksellinen asetelma, sillä kauden alkaessa seuroissa oli kahdeksan uutta päävalmentajaa ja kauden aikana tuli vielä lisää uusia päävalmentajia seuroihin valmentajapotkujen myötä.

Unssiakaan ottamatta Tapparalta ja seurassa tehdyltä loistavalta pois, se avasi oven sepposen selälleen pitkäjänteiselle prosessille, jota kirvesleirissä on rakennettu jo pitkään.

Taustaa ei tarvitse kissojen ja koirien kanssa etsiä. Kun muut ovat vaihtaneet valmentajia paljon tiheämpään, Tapparassa on nähty tasan kaksi päävalmentajaa viimeisen kymmenen vuoden aikana: Jukka Rautakorpi ja Jussi Tapola.

Vertailun vuoksi: Samaan aikaan esimerkiksi HIFK:ssa on nähty seitsemän eri päävalmentajaa.

Ja mikä vielä kiusallisempaa HIFK:n kannalta, on mahdotonta nähdä mitään johdonmukaista punaista lankaa Pasi Sormusen, Raimo Summasen, Harri Rindellin, Ari-Pekka Selinin, Jarno Pikkaraisen ja Ville Peltosen muodostaman valmentajajanan läpi. Ja kun johdonmukaista linjaa ei ole, ei se myöskään synnytä peli-identiteettiä, joka Tapparassa on täysin ilmeinen.

Siinä on ero. Ja valtava sellainen.

***

Tappara on seura, jossa jokainen pelaaja tietää, että seuraan saapuessa voi joutua tinkimään hieman omista tehopisteistään ja peliminuuteistaan yhteisen hyvän edessä. Samalla se on joukkue, jossa Joona Luoto neloskentästä voi nousta joukkueen tehokkaimmaksi hyökkääjäksi ja pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi.

Samalla on todettava, että Luoto voisi olla melko täydellinen neloskentän pelaaja Leijonillekin tulevissa MM-kotikisoissa. Leijonat pelaa jo samankaltaista jääkiekkoa kuin Tappara, Luoto loistaa siinä ja tekee maaleja, mutta myös pyyteettömästi työtä molempiin suuntiin. Luoto teki ottelussa avausmaalin ensimmäisessä erässä jälleen kiistanalaisella tavalla. Luodon maila osui Aleksi Anttalaista kasvoihin, mutta eipä se Luodon tai Tapparan vika ole, että tuomarit nukkuivat.

***

Tapparan keinot menestyä ovat jokaisen nähtävillä, mutta harvassa seurassa pystytään vastaamaan siihen. Siksi voi sanoa, että Tapparan salaisuus on, että salaisuutta ei ole.

Peli-identiteetin ohella seurassa on aina vaalittu huippuluokan urheilullisuutta. On panostettu siihen, että oikeasti jaksetaan pelata monen pelin viikkoja ja myös pelityyli on aavistuksen taloudellisempi kuin pystyyn kiskojilla ja viisikon venyttäjillä. Ei senkään merkitystä voi väheksyä.

Ja sen prosessi on ollut myös nähtävillä sen pelaajarekrytoinnissa. Yksi osoitus siitä nähtiin siirtotakarajalla.

Kun HIFK säntäsi markkinoille hankkimaan kolme huippuhyökkääjää Iiro Pakarisessa, Teemu Turusessa ja Miikka Salomäessä, ne olivat epätasapainoisia hankintoja.

HIFK:n hyökkäyksestä tuli hetkessä paperilla äärimmäisen kova, mutta lopulta jotain kertoo, että vain Pakarisesta oli edes mainittavaa käyttöä. Turunen ei mahtunut ajoittain edes pelaamaan HIFK:n kenties 2000-luvun kovimpaan hyökkäyskalustoon. Salomäestä ja Turusesta HIFK kostui pudotuspelit mukaan lukien lopulta yhden maalin. Hirvittää edes ajatella, että mitähän tuo yksi maali mahtoi Helsingissä maksaa.

Tappara sen sijaan teki hankintansa tapparalaisella logiikalla ja ymmärryksellä. Alkukaudesta Tappara oli isosti ongelmissa ylivoimapelinsä kanssa ja oli asiantuntijoiden hampaissa sen vuoksi täysin oikeista syistä.

Ja mitä teki Tappara? Hankki jo Tappara-talon tavoille tutun Veli-Matti Savinaisen lapioimaan maaleja ja sarjan parhaisiin kiekollisiin puolustajiin lukeutuvan Otto Leskisen. Lopputuloksena tuli Liigan pudotuspelien tehokkain ylivoima ja Suomen mestaruus.

Ja peli-identiteetin myötä pelaajat upposivat saman tien sekaan kuin veitsi voihin. Savinainen jakoi pudotuspelimaalien kärkipaikan ja Leskinen oli pakkien pisteykkönen.

Lisäksi se turvasi maalivahtipelissä selustansa Janis Kalninsilla, ja vaikka anti jäi lopulta vähäiseksi, Tappara piti tuostakin osastosta huolta. Se kun jäi IFK:lta tekemättä. Ja sen seuraukset tiedetään: Niilo Halonen joutui liian kovaan paikkaan ja se maksoi isoa hintalappua keväällä.

Maalivahtipelistä voi myös sanoa, että Christian Heljanko laittoi kaikki vähänkin kriittiset suut suppuun finaaleissa. Omanikin.

***

Vaikka Tapparan pitkäjänteinen menestys henkilöityy moneen nimeen Jukka Rautakorvesta ja Mikko Leinosesta alkaen, on nostettava esiin myös Jussi Tapola, joka on kasvanut oppipojasta kolminkertaiseksi liigamestariksi.

Vuoden valmentajaa ei vielä ole valittu. Esillä on ollut median suosikkipoika Olli Jokinen, jonka pelikirja kuitenkin suli pudotuspeleissä. Esillä on vielä ansaitummin Jokisen Jukurit kaataneen KooKoon Olli Salo.

Mutta mietitäänpä hetki. Tappara voitti runkosarjan, se voitti pudotuspeliottelunsa 12-3, eikä koskaan pudotuspeleissä ottelua hävinnyt yli maalilla.

Herääkin kysymys, että jos tämä ei riitä Tapolan valintaan, että voiko Tapola tehdä lopulta oikeastaan mitään voittaakseen tuon palkinnon.

Tapola joutui median hampaisiin myös kapteenivalinnastaan siirtäessään kapteenin natsat Jukka Peltolalta Otto Rauhalalle. Peltolan kirjoitettiin mediassa joutuneen ”turhan kiusaamisen” ja ”nöyryyttämisen” kohteeksi.

Ilta-Sanomissa häntä kutsuttiin esimerkiksi ”valtakiimaissaan” operoivaksi valmentajaksi.

Ja menipä Ilta-Sanomat niin pitkälle, että kirjoitti näin:

”Jos Tapola pujottaisi kätensä takin rinnuksesta sisään, hän myös näyttäisi Napoleonilta.”

Noinkin voi Tapolan päätöstä luonnehtia, mutta voisiko sitä sen sijaan kutsua ihan vain valmentamiseksi.

Nyt kun päätöksen oikeellisuutta tuskin tarvitsee kansanäänestyksellä selvittää.

***

Tapparan menestys saattaa myös ärsyttää joita kuita. Ja samoin myös sen jauhava ja taas kerran jauhava peli.

Mutta vaikka kuinka itkisi ja purnaisi siitä onko Tappara viihdyttävä vai ei, se on viime  kädessä kateellisten kitinää.

Koska voittaja Tappara on. Ja voittajilla on aina oikeat vastaukset.

Ja näyttipä tuo tylsä jääkiekko maistuvan myös 13 000 katsojalle Nokia-areenassakin. Ainakin heille, joilla oli yllään ja sydämessään sinistä sekä oranssia.

Tappara

Veli-Matti Savinainen juhli yhdessä kannattajien kanssa Tapparan mestaruutta.