Thomas Tuchel pisti MM-valinnoilla päänsä silmukkaan – ja siitä häntä pitää onnitella
Thomas Tuchelin MM-valinnat ovat nostattaneet myrskyn Englannissa. Jukka Röngän mukaan Tuchelille pitää nostaa hattua rohkeista valinnoista.
Englannin maajoukkueen päävalmentaja Thomas Tuchel on nimennyt Englannin lopullisen MM-kisajoukkueen – ja kohu on valmis. Jukka, miten kommentoit valintoja?
Jokainen meistä voi olla eri mieltä yksittäisistä valinnoista, mutta Tuchelin valinnoissa on kuitenkin yksi ylivoimaisen hieno piirre: hän on uskaltanut valita sellaisen MM-kisajoukkueen, jonka hän itse haluaa ja johon hän itse uskoo.
Tämä saattaa kalskahtaa joidenkin korvaan oudolta näkökulmalta, mutta kannattaa katsoa, miten Englannissa on valittu maajoukkueita.
Englannin maajoukkuevalinnoista ei päättänyt ennen Sir Alf Ramseyn nimitystä vuonna 1963 päävalmentaja, vaan Englannin Jalkapalloliiton valitsijakomitea.
Ramsey muutti tämän käytännön, mutta Englannin päävalmentajia on syytetty – ketä enemmän ja ketä vähemmän – senkin jälkeen siitä, ettei päävalmentajilla ole ollut kanttia tehdä itsenäisiä päätöksiä, vaan he ovat kuunnelleet herkällä korvalla eri tahoja ja julkista mielipidettä.
Tätä on puolusteltu sillä, että etenkin arvokisajoukkueita valittaessa pitäisi miettiä, onko valintoja tehdessä huomioitava se, ettei valinnoista synny sellaista repivää kohua, joka voisi vaikuttaa valittuihin pelaajiin ja joukkueeseen ja sitä kautta menestymiseen kisoissa.
Englannin päävalmentajia on syytetty myös siitä, että tekemällä populistisia ja kaikkia miellyttäviä valintoja, he suojaavat myös omaa asemaansa. Jos menestystä ei tule, päävalmentajaa ei voida syyttää ainakaan vääristä pelaajavalinnoista.
Tuchel on pistänyt näillä valinnoilla päänsä nyt silmukkaan ja siitä hänelle pitää nostaa hattua.
Demokratia toimii siten, että kaikilla on yhtäläinen äänioikeus, mutta maajoukkueita ei voida valita huutoäänestyksellä. Maajoukkueen päävalmentajan on tiedettävä, miten hän rakentaa parhaan mahdollisen kokonaisuuden ja oltava riittävän rohkea tekemään myös kipeitä ratkaisuja.
Ja juuri näin Tuchel on nyt toiminut.
Särähtääkö jotkut valinnat erityisesti korvaasi?
Cole Palmerin ja Phil Fodenin jättämiset kisajoukkueen ulkopuolelle olivat kovia ratkaisuja, mutta kummankin tämän ja osin jo viime kauden esitykset ovat olleet sellaisia, että heidän pudottamisensa oli perusteltua – varsinkin, kun samoille tonteille on tarjolla Jude Bellinghamin ja Morgan Rogersin kaltaisia pelaajia.
Eniten minua ihmetyttää kolme valintaa: Ivan Toney, Dan Burn ja Djed Spence.
On totta, että Toney on ollut tällä kaudella Al-Ahlissa erinomaisessa maalivireessä ja iskenyt 32 sarjaottelussa 32 maalia. Nyt puhutaan kuitenkin b- tai c-tason sarjasta verrattuna eurooppalaisiin huippusarjoihin.
Toki Toneyn ominaisuudet eivät ole kadonneet kahdessa kaudessa mihinkään ja todennäköisesti Tuchel on painottanut Toneyn nopeutta ja vahvaa fysiikkaa, ja halunnut, että joukkueessa on varalla hieman erityyppinen täsmäase kuin Harry Kane tai Ollie Watkins.
Burn on minusta muisto brittijalkapallon menneiltä vuosikymmeniltä. Hänen valintansa ensimmäisen kerran Englannin maajoukkueeseen vuosi sitten oli yllätysvalinta enkä ymmärrä Burnin valintaa MM-joukkueeseenkaan.
Nico O’Reilly ottaa ilman muuta avauksessa vasemman pakin paikan itselleen ja ehkä Tuchel laski, että penkille on parempi ottaa joku jo MM-valintaan tyytyväinen pelaaja kuin joku sellainen pelaaja, joka kiukuttelisi kisoissa, miksi O’Reilly pelaa ja hän ei.
Harry Maguiren jättämisen ulos MM-kisakoneesta ovat raivoisin sanakääntein tuominneet Maguiren lisäksi hänen veljensä ja äitinsä. Se kuvaa, millaisia intohimoja jalkapallo Englannissa herättää ja millainen kulttuuri Englannissa vallitsee.
En ihan heti muista, että äidit ja veljet olisivat julkisesti raivonneet Huuhkajien tai Leijonien valinnoista, mutta Englanti on erilaisen kulttuurin maa.
Maguiren pudottaminen joukkueesta ei särähdä korvaani mitenkään. Sen sijaan loukkaantumisista kärsineen John Stonesin valinta oli yllätys, mutta Tuchel perusteli Stonesin valintaa tämän johtajanominaisuuksilla.
Muutenkin Tuchel korosti valintoja perustellessaan, että hän ei ole valinnut 26 parasta mahdollista pelaajaan MM-joukkueeseen, vaan pelaajat, joista hän uskoo muodostuvan parhaan kokonaisuuden niin kentällä kuin kemioiden toimimisen kannalta.
Miten suosikkijoukkueellesi käy MM-kisoissa?
Valitettavasti Huuhkajat ei pelaa MM-kisoissa, joten kysymykseen on turha vastata. En myöskään ole koskaan kannattanut Englantia pienimmässäkään määrin, joten siinäkin mielessä kysymys menee ohi maalin.
Mutta: Pidän Englantia edelleen yhtenä MM-suosikeista, koska Englannilla on yksi kisojen vahvimmista joukkueista ja Tuchel on parhaimmillaan yksittäisten otteluiden taktisten ratkaisujen räätälöijänä.
Tästä loistavin esimerkki oli, että Chelsea kaatoi keväällä 2021 huhti-toukokuun aikana kolmesti Manchester Cityn. Tuchel räätälöi jokaiseen otteluun Chelsealle hieman erilaisen taktiikan ja otti joka kerta taktisessa taistelussa niskalenkin itsestään Pep Gaurdiolasta.
Ja viimeisin näistä niskalenkeistä teki Chelseasta Mestarien liigan voittajan.
Tässä perusteeni Englannin maailmanmestaruudelle.
