SaiPa:n veskari kiireinen – KalPa kaatui
Lappeenrannassa käytiin kiivas taisto Liigan neljännestä sijasta SaiPa:n ja KalPa:n kesken. KalPa:n huikea yhdeksän ottelun voittoputki katkesi, kun SaiPa runnoi toisen peräkkäisen voittonsa tällä viikolla maalein 3–2 (1-2, 2-0, 0-0). Samalla SaiPa piti kiinni Liigan neljän parhaan joukossa olevasta sijastaan nousemalla kolmanneksi. KalPa pysyy viivan alla viidentenä.
KalPa oli hereillä heti alussa. Ottelun avausmaalin teki KalPa:n Matyas Kantner kuuden minuutin pelin jälkeen osumaa syöttivät Kristjan Kombe ja Lasse Lappalainen. Osuma oli pelaajan kauden 27:s. Vartin pelin jälkeen KalPa:n kapteeni Tuomas Kiiskinen iski joukkueensa 2–0-johtoon. Auttamassa olivat Benjamin Korhonen ja jälleen Lasse Lappalainen. Sen jälkeen SaiPa ilmoittautui karkelohin mukaan. Antti Kalapudas teki ensin SaiPan 1–2-kavennuksen Ville Petmanin ja Otto Kivenmäen syötöistä.
Toisen erän alkuminuuteilla Otto Hokkanen iski SaiPa:n 2–2-tasoituksen ylivoimalla Mikko Kousan ja Kivenmäen avustuksella. Sitten Niklas Appelgren nosti SaiPa:n 3–2-johtoon toisen erän puolivälin paikkeilla Mikko Kousan ja maalivahti Kari Piiroisen esitöistä.
Piiroinen torjui SaiPa:n maalilla mahtavat 41 kertaa. KalPa:n maalia vahti Juha Jatkola ja hän pysäytti 18 kiekkoa.
”Paljon oli töitä tänään. Puolustettiin jenginä hyvin. Voittavan joukkueen merkki on se, ettei lannistuta kun kaveri iskee pari maalia”, Piiroinen huomautti MTV Urheilun tv-haastattelussa.
***
Liigan kurinpito on antanut HIFK:n Jori Lehterälle yhden ottelun pelikiellon keskiviikon Ässät-ottelun potkun omaisesta liikkeestä Eemil Erholtzia kohtaan. Lehterä on sivussa joukkueen seuraavan ottelun. HIFK kohtaa perjantain Nordiksella Helsingissä JYPin.
Muut ottelut:
Ilves – HPK 0–4