TILANNEHUONE

Albon teki F1-jatkosopimuksen Williamsin kanssa

03.08.2022 18:20

Albon teki F1-jatkosopimuksen Williamsin kanssa

Alex Albon jatkaa Williamsilla ensi kaudellakin.©AOP

Formula 1

F1-sarjan Williams-talli on vahvistanut keskiviikkona, että thaimaalaisbrittiläinen Alex Albon,26, jatkaa tallissa ensi kaudellakin. Albonin uuden sopimuksen sanotaan lisäksi olevan monivuotinen.

Albon on ajanut F1-sarjassa 2019 lähtien. Williamsin lisäksi hän on ajanut Toro Rossolla ja Red Bullilla. Kaudella 2021 hän toimi kuitenkin Red Bullin testikuskina, kun hänen ajopaikkansa tallissa meni Sergio Perezille. Albon siirtyi Williamsille tälle kaudelle George Russellin siirtyessä Mercedekselle.

Williamsin toimitusjohtaja Jost Capito on sanonut, että Albon on kova kilpailija ja lojaali tiimityöskentelijä. Hänestä pidetään tallissa kovasti.

”Tämä tiimi painaa eteenpäin ja kehittyy. Olen tosi motivoitunut jatkamaan yhdessä”, Albon säestää tallin haastattelussa.

MM-sarjassa Albon on tällä hetkellä 19:s kolmella sarjapisteellään. Hän keräsi ne ajamalla Australian GP:ssä sijalle kymmenen ja Miamin GP:ssä sijalle yhdeksän.

Albonin kanssa Williamsilla ajaa tällä kaudella kanadalainen Nicholas Latifi. Hänellä on MM-pistetili vielä avaamatta ainoana kuskina sarjassa.