Antonelli tietää menestyksensä salaisuuden
Mercedeksen 20-vuotias F1-kuskilahjakkuus ja sarjan MM-kärki Kimi Antonelli tietää, mistä hänen useat onnistumisensa F1-kisoissa kumpuavat. Antonelli on tällä kaudella voittanut kuusi osakilpailua eli puolet kaudella ajetuista kisoista.
”Kun ymmärtää, että on myös itse nautittava ajamisesta, se tekee ison eron”, Antonelli kommentoi F1.comin haastattelussa.
”Ainakin omassa tapauksessani ajan rennommin, kun vain nautin ajamisesta.”
”Rentoudella on suuri ero siihen verrattuna, että jahtaa menestystä ja ajaa sen vuoksi jännittyneenä.”
”Mutta tietysti pitää myös olla oma itsensä ja keskittyä aina päämäärään. Täytyy myös yrittää aina nähdä positiivista kaikessa – myös huonossa tilanteessa. Vaikka jokin menisi pieleen, siinä aina on myös jotakin positiivista. Positiivista löytyy aina ja se voi auttaa kuskia kasvamaan”, Antonelli filosofoi.
Monzan GP:hen italialaiskuski lähtee moottorinvaihdon vuoksi takarivistä. Haaste on kova ja kotiyleisön edessä onnistumisenhalu tuo valtavasti lisäpainetta.
”Lähden tähän kisaan aivan eri ajatuksella, kuin viime kaudella. Tuntuu, että pystyn nyt nauttimaan tästä kisasta”, Antonelli arvioi.
Always dream big Kimi ☁️ ⬆️ pic.twitter.com/yE5eABxZNA
— Mercedes-AMG PETRONAS F1 Team (@MercedesAMGF1) August 25, 2026
