Arsenalilla riittää pelattavaa – ”Kaikkia tarvitaan”
Arsenalilla riittää ottelukiireitä. Viime sunnuntaina pelattiin Valioliigan jättimäinen City-ottelu, joka päättyi 0–0-tasatulokseen. Jo keskiviikkona joukkue kohtaa Luton Townin ja lauantaina on edessä matkaottelu Brightoniin. Alle viikon päästä odottaa jo myös Mestarien liigan ottelu Bayern Müncheniä vastaan.
”Olemme keskustelleet ottelusumasta ja tsemppaamme toisiamme eteenpäin. Kaikkien pitää olla valmiita osallistumaan millä hyvänsä tavalla, mikä auttaa meitä voittamaan ottelut ja suoriutumaan vaaditulla tasolla. Tulemme nyt tarvitsemaan ihan kaikkia”, manageri Mikel Arteta totesi lehdistölle.
”Tarvitsemme ihan kaikkia pelaajia ja vielä parhaalla mahdollisella tasolla.”
”Työskentelemme joka ikinen päivä innostuneesti ja suurella intohimolla, mutta nautimme myös hetkestä. Näen, että joukkueessa kaikki virtaa hyvin ja pelaajat ovat todella innoissaan näiden otteluiden pelaamisesta, ja innostuneita meidän täytyykin olla aivan kauden loppuun asti.”
Arsenal on tällä hetkellä Valioliigassa toisena, kaksi pistettä sarjaa johtavaa Liverpoolia jäljessä.
Valioliiga: Arsenal – Luton Town keskiviikkona 21.30.
Maximum focus on Wednesday's task 😤
📍 Sobha Realty Training Centre pic.twitter.com/Oca776E9qG
— Arsenal (@Arsenal) April 2, 2024