TILANNEHUONE

Bayer Leverkusen venyi tasapeliin Bayernin vieraana

28.09.2024 21:52

Jalkapallo

Bayer Leverkusen kävi hakemassa vieraspisteen Bayern Mücnhenin Allianz Arenalta Bundesliigan kärkiottelussa lauantaina. Ottelun loppunumerot olivat 1-1 (0-0).

Leverkusen oli valinnut tarkan ja varovaisen taktiikan, minkä seurauksena Bayern hallitsi selvästi ottelua.

Vieraat kuitenkin järkyttivät kotiyleisön mielenrauhaa, kun Robert Andrichin laukaus rangaistusalueen ulkopuolelta yllätti Manuel Neuerin 31 minuutin pelin jälkeen.

Bayern tasoitti kuitenkin ottelun kahdeksan minuuttia myöhemmin Aleksandar Pavlovicin upealla kaukolaukauksella reilusta 20 metristä. Lukas Hradecky sai ylänurkkaan painumassa olleeseen yläkierteiseen laukaukseen kätensä väliin, muttei pystynyt estämään maalin syntyä.

Bayernilla oli toisen jakson alussa loistava tilaisuus mennä johtoon, mutta Serge Gnabryn upea takakulmaan suuntautunut poikittainen laukaus osui tolppaan ja Gmabryn toinen yritys paluupallosta ylähirteen.

Bayern ylivoimaa kuvaa se, että se loi maaliodottamaa 1,32 maalin verran, kun Leverkusenin maaliodottama oli vain 0,07 maalia. Bayern voitti myös pallonhallinnan 69-31 ja laukaukset 18-3. Pavlovicin maalin ja Gnabryn huippupaikan lisäksi Bayern ei saanut ottelussa muita huippupaikkoja.

Bayern johtaa Bundesliigaa viiden kierroksen jälkeen kahden pisteen erolla ennen RB Leipzigia. Bayernilla on viidestä ottelusta koossa 13 pistettä. Bayer Leverkusen on 10 pisteellä kolmantena.