Bottas juuttui aika-ajojen avausosioon – Russell paalulle
Valtteri Bottas oli aika-ajojen 17:nneksi nopein kuljettaja. @ Sauber Media Group
Valtteri Bottas juuttui jälleen aika-ajojen avausosioon Kanadan GP:ssä. Bottaksen erotti viimeisestä jatkopaikasta vain 0,077 sekuntia, mutta se riitti. Hän oli ykkösosion 17:nneksi nopein kuljettaja
Aika-ajojen avausosio oli värikäs ja se päättyi jättiyllätykseen, kun Red Bullin Sergio Perez putosi myös jatkosta. Perez oli aika-ajoissa vasta 16:s.
Bottaksen tallikaveri Guanyu Zhou oli aika-ajojen hitain kuski. Zhoun lähtötilanne oli haastava, sillä hän ehti ajaa ennen aika-ajoja viikonlopun aikana kahdesti seinään.
Montrealin aika-ajot oli värikäs ja yllätyksellinen näytelmä. Paalupaikan vei Mercedeksen George Russell, joka ajoi täsmälleen saman ajan Red Bullin Max Verstappenin kanssa. Kaksikon järjestys määräytyi sillä perusteella, että Russell teki oman parhaan aikansa aiemmin kuin Verstappen.
Kolmanteen ruutuun ajanut McLarenin Lando Norris jäi kaksikosta vain 0,021 sekuntia.
Aika-ajojen suurin yllätyksiin Perezin epäonnistumisen lisäksi kuului molempien Ferrarien jääminen kakkososioon. Charles Leclerc oli 11:s ja Carlos Sainz 12:s.
Ykkösosioon selviytyi muutenkin värikäs seurakunta. RB:n Daniel Ricciardo oli peräti viidenneksi nopein ennen Aston Martinin Fernando Alonsoa, joka oli kuudes. RB_m toinen kuljettaja Yuki Tsunoda oli 8:s, Aston Martinin Lance Stroll 9:s ja Williamsin Alex Albon 10:s.