Bottas myöntää haluavansa Audi-kuskiksi
Valtteri Bottaksella on F1-ajohaluja vielä moneksi kaudeksi. ©Sauber Group Media
F1-sarjan hännille valahtanut Kick Sauberin kuski Valtteri Bottas, 34, kertoo F1-sarjan haastattelussa, että hän saa ajomotivaatiota erityisesti tulevaisuuden mahdollisuuksiinsa uskomisesta. Suomalaiskuski ajaa Sauberilla kolmatta kauttaan.
”Minulle motivaatiota tuo tulevaisuus”, Bottas kommentoi
”Mikä kuitenkin on jännittävintä, on yrittää päästä lähemmäksi sarjan kärkeä tämän tiimin kanssa. Minun täytyy silti välillä muistuttaa itseäni pitkän aikavälin tavoitteista, koska toisinaan on aika rankkaa taistella häntäpään paikoista, vaikka sitä haluaisi olla lähempänä kärkipäätä.”
Audi on hankkinut Sauberin F1-tiimin ja on mukana sarjassa omalla nimellään kauteen 2026 mennessä. Autojätin F1-osallistumisen tuomat mahdollisuudet kiinnostavat myös Bottasta.
”Henkilökohtainen tavoitteeni on nousta tavalla tai toisella taas podiumille seuraavan kahden tai kolmen vuoden aikana. Sitä minä jahtaan. Ja tietysti toivon, että se tapahtuisi juuri tässä tiimissä, mutta se asia on vielä auki.”
”Tänä vuonnakin toivon parempaa. Minun on tehtävä parasta mahdollista jälkeä radalla, annettava parasta mahdollista feedbackiä ja vietettävä erityisen paljon aikaa insinöörien kanssa.”