Bottas tavoittelee kisassa erityisesti yhtä päänahkaa
Valtteri Bottas onnistui kauden ensimmäisessä aika-ajossa. @AOP
Valtteri Bottas taisi yllättää itsensä ja koko Alfa Romeon tiimin, ajamalla kauden avauksen aika-ajossa Bahrainin GP:ssä lähtöruutuun numero kuusi. Sijoitus tuli ajalla 1.31,560.
”Tiesin, että meillä oli mahdollisuus ajaa kolmosjaksoon asti, mutta sen tekeminen oikeasti, kun kaikki vääntää menon täysille, on hienoa”, Bottas toteaa tallin haastattelussa.
Bottas on realisti. Hän näkee, että Ferrarit ja Red Bullit ovat kisassa varmastikin tavoittamattomissa, mutta on niitä muitakin päänahkoja kuitattavaksi. Yksi kutkuttaisi erityisesti.
”Pitkillä vedoilla vauhtimme on ollu jopa parempaa kuin yhdellä kierroksella, joten voimme taistella sijoituksista. Top nelonen on ulottumattomissa, mutta pieni taistelu Mercedeksen kanssa olisi kiva. Tavoite on olla korkealla ja kerätä pisteitä.”
Mercedeksen kauden alku on vaikea. Lewis Hamiltonin viides lähtösija taitaa olla olosuhteisiin nähden jopa siedettävä. Mercedes on kulkenut omia polkujaan uuden auton rakentamisessa ja kehitettävää on selvästi vielä paljon. Hamilton varoitti siitä jo ennen aika-ajoa.
Viime kaudella Hamilton lähti Bahrainin kisaan kakkosruudusta. Paalulla oli silloin Max Verstappen. Bottas starttasi kolmannesta ruudusta. Ruutulipulle Hamilton tuli ensimmäisenä ja Verstappen toisena. Bottas piti kolmannen sijansa. Hän ajoi kisan nopeimman kierrosajan 1.32.090.