TILANNEHUONE

Kamerun iski maalin ja joutui kotimatkalle

02.12.2022 23:07

Kamerun iski maalin ja joutui kotimatkalle

Gabriel Martinelli pelaa ensimmäisiä MM-kisojaan.©AOP

Jalkapallon MM2022

Brasilialla oli jo ennen ottelua lähes varma jatkopaikka. Kamerunin ainoa sauma 16. joukkoon oli voittaa Brasilia ja toivoa, ettei Sveitsi voita Serbiaa. Kamerunin unelmat eivät toteutuneet. Lohkosta G etenivät jatkoon Brasilia ja Sveitsi.

Kamerun taisteli ja Vincent Aboubakarista tuli Kamerunin illan tähti, kun hän vei joukkueen 1-0-johtoon toisella puoliajalla. Heti perään hän otti kuitenkin toisen keltaisen ottelussa ja lensi ulos. Kamerun voi kuitenkin juhlia 1-0 (0-0) -voittoa itse Brasiliasta. Tappio oli vieläpä lohkovaiheen ainoa Brasilialle.

Kamerun ja Brasilia pelasivat vauhdikkaan matsin. Brasilia hallitsi peliä alussa suvereenisti. Sillä oli pallonhallinta ja se rakensi vaaralliset paikat.

Brasilian 21-vuotias Gabriel Martinelli käytti näyttöpaikkansa ja oli aivan liekeissä. Hän rakenteli paikkoja ahkerasti, mutta kuten koko joukkueella, vain viimeistely jäi puuttumaan. Silti tämän pelaajan nimi jäi nyt mieleen muillakin kuin Arsenalin kannattajilla.

Kamerunilla oli jo yksi superpaikka ensimmäisen puoliajan lopulla. Bryan Mbeumo puski lähietäisyydeltä, mutta Ederson venyi huikeaan torjuntaan. Toinen paikka oli 78. minuutilla, kun Olivier Ntcham veti hienon vedon, mutta Kamerunin suruksi Ederson oli jälleen tilanteen tasalla.

Lopulta ajassa 90+3 Aboubakar teki Kamerunin maalin. Hän sai keskityksen suoraan maalin eteen Jerome Ngom Mbekeliltä ja iski pallon varmasti maaliin. Heti perään hän sai punaisen kortin paidan riisumisesta juhliessaan. Aboubakar oli ottanut toisen keltaisen jo aiemmin ottelussa.

Lopulta pallonhallinta oli Brasilialla 65 prosenttisesti. Lisäksi Ebassy teki Kamerunin maalilla 8 torjuntaa ja Ederson Brasilian maalilla teki puolestaan 2 torjuntaa.