TILANNEHUONE

Britannian GP:n tuloksissa jättiyllätys

06.07.2025 18:54

Formula 1

Britannian F1 GP:stä Silverstonen radalla muodostui sekava näytelmä. Ylivoimaiseen voittoon ajoivat kuitenkin odotetusti McLarenit Lando Norrisin johdolla. Norris voitti ensimmäistä kertaa urallaan Silverstonen GP:n. Tallikaveri Oscar Piastri sai kisassa kymmenen sekunnin rangaistuksen ja voitto jäi sen vuoksi unelmaksi. Hän jäi tallikaverilleen lopulta 6,812 sekuntia. McLaren ei antanut kisassa tallimääräyksiä, vaan kaksikko sai mitellä kisassa rauhassa.

Kisan jättiyllätyksen tarjosi kolmanneksi ajanut Sauberin Nico Hülkenberg. Hän nousi urallaan ensimmäistä kertaa F1-palkintopallille. Saksalainen lähti kisaan sijalta 19. ja jäi lopulta voittajalle 27,930 sekuntia.

Kisan startin koittaessa lähtösuoralla oli varsin tyhjää. Aiemmin radalla satoi, mutta startin aikaan sää selkeni ja monet kuskit halusivat vaihtaa sadekelirenkaat pois. He tulivat varikolle lämmittelykierroksen jälkeen ja jo ennen varsinaista starttia. He lähtivät kisaan varikolta.

Kisan alku oli rikkonainen monien kolahdusten vuoksi. Tulokkaille koko kisa oli jättipettymys. Kuudesta tulokkaasta viisi keskeytti.

Ensimmäisellä kierroksella Liam Lawson sai osumaa ja pyörähti ulos. Autot kasasi kokoon tapahtuman jälkeen virtuaalinen turva-auto. Turvajakson jälkeen Gabriel Bortoleton Sauber pyörähti liukkaalla radalla ja hänkin joutui keskeyttämään. Varikolta jo muutenkin moottorivaihdon vuoksi lähtenyt Franco Colapinton kisa jäi myös kesken.

Radalle tuli turva-auto uudelleen kierroksella 14, kun radan ylitti uusi sakea sadekuuro. Neljän kierroksen jälkeen kisa jatkui jälleen, mutta Racing Bullisn Isack Hadjar osui heti Mersun Kimi Antonelliin, pyörähti ja luisui seinään. Turva-auto tuli uudelleen radalle. Hadjar sanoi, ettei nähnyt vesisuihkussa yhtään mihin ajoi.

Turva-auton poistuessa toisena ollut Red Bullin Max Verstappen liirasi ja putosi sijalle 10. Samalla Mercedes ilmoitti Antonellille, että hänen on tultava varikolle ja jättää kisa kesken. Kisaa pitkään johtanut Piastri antoi tasoitusta hidastamalla ennen uusintastarttia kärkipaikalla liikaa, josta hänelle lätkäistiin voiton maksanut kymmenen sekunnin rangaistus.

Tuloksia tästä.

F1-kausi jatkuu 25.-27. heinäkuuta Belgiassa.