Carolinalla yksi tähti – Kotkaniemi auttoi
Mikko Rantasen jättikaupassa maaliskuussa Carolina Hurricanesiin saapunut Logan Stankoven oli ratkaisevassa roolissa Canesin voittaessa New Jersey Devilsin ensimmäisessä pudotuspelissään. Carolina voitti kotonaan ottelun maalein 4–1.
Stankoven iski toisessa erässä. Ensin hän viimeisteli 2–0-osuman erän alkupuolella Jordan Martinookin ja Jaccob Slavinin syötöistä ja sitten erän puolivälin jälkeen Stankoven tälläsi ylivoimamaalin Tylor Hallin ja Jesperi Kotkaniemen avustuksella.
Carolinalle onnistuivat myös Jalen Chatfield heti ottelun alussa 1–0-maalissa ja Andrei Svetshnikov, joka laittoi kiekon tyhjiin Hallin syötöstä.
Sebastian Aho pelasi melkein 19 minuuttia ja laukoi kolmesti. Frederik Andersen teki 23 torjuntaa.
New Jerseyn ainoasta maalista vastasi toisen erän lopulla Nico Hischier Jesper Brattin ja Brett Pescen syötöistä. Erik Haula laukoi vain kerran pelaamissaan noin 18 minuutissa. Jacob Markström teki huikeat 41 torjuntaa. Hän huitoi myös oman joukkueensa Cody Glassin vahingossa ulos pelistä. Lisäksi Devils menetti puolustaja Brenden Dillonin. Myös puolustaja Luke Hughes loukkaantui päätöserässä, mutta hän pystyi lopulta jatkamaan ottelua.
***
Toronto Maple Leafs jyräsi Ottwa Senatorsin pudotuspeliavauksessa maalein 6–2. Torontolle osuivat Oliver Ekman-Larsson, Mitch Marner, John Tavares, William Nylander ylivoimalla, Morgan Rielly ja Matthew Knies. Ottawan osuman viimeisteli Ridly Greig kolmannen erän alussa Michael Amadion ja Shane Pinton syötöistä.
Minnesota sai takkiin Vegas Golden Knightsilta maalein 2–4 Vegasissa. Matt Boldy teki Wildin molemmat maalit Kirill Kaprizovin syötöistä. Vegasille osuivat Tomas Hertl, Pavel Dorofeyev ylivoimalla ja Brett Howden osumalla kahdesti päätoserässä, joista jälkimmäisen iskemällä kiekon vastustajan tyhjään maaliin.