Carolinalle ensimmäinen tappio – Raanta ei pelannut
Boston onnistui kotonaan maalinteossa.@AOP
Carolina Hurricanes koki ensimmäisen pudotuspelitappionsa, kun ottelusarja Bruinsia vastaan siirtyi perjantaina Bostoniin. Bruins vei kolmannen ottelun maalein 4-2. Carolinan maalia vahti ottelussa Pjotr Kochetkov, joka teki 24 torjuntaa. Antti Raanta oli maalinsuulta sivussa loukkaannuttuaan edellisessä ottelussa. Hän joutui silloin Bostonin David Pastrnakin teilaamaksi.
Suomalaistehoja ei ottelussa nähty. Carolinan Vincent Trocheck teki ottelun avausmaalin ensimmäisen erän puolivälin paikkeilla, mutta Bruinsin Charlie Coyle onnistui alivoimalla erän lopulla. Toisessa erässä Brad Marchand iski luvut Bruinsille 3-1:een ja seuraavaksi Boston teki kaksi ylivoimaosumaa. Ensin Pastrnak onnistui toisessa erässä ajassa 14.53 ja aivan kolmannen erän alussa Taylor Hall teki joukkueensa neljännen maalin. Carolinan Jaccob Slavin kavensi ottelun lopulla lukemat vielä 2-4:ään. Bostonin maalilla torjui nyt rookie Jeremy Swayman. Hän pysäytti 25 kiekkoa.
Otteluvoitot Carolinalle 2-1.
MUUTA: Marc-Andre Fleury pysäytti Minnesotan maalilla 29 kiekkoa, kun joukkue voitti St. Louis Bluesin 5-1. Wild johtaa sarjaa 2-1. Bluesin maalilla Ville Husso torjui 28 kiekkoa. Toronto Maple Leafs voitti toisen kerran Tampa Bayn. Lightning kaatui kotonaan maalein 2-5. Ottelusarja Torontolle 2-1. Otteluparin jokainen ottelu on voitettu viidellä maalilla. Edmonton Oilers voitti LA Kingsin Los Angelesissa peräti 8-2. Jesse Puljujärvi syötti Evander Kanen 5-0-osuman. Kane teki ottelussa kypärätempun. Oilersin Mike Smith torjui 44 kiekkoa. Otteluvoitot on Oilersille nyt 2-1.