Carolinan maalinteko hyytyi – Ranges jatkoon
New York Rangersin 33-vuotias laituri Chris Kreider teki vieraskentällä kolmannessa erässä hattutempun ja siivitti sillä joukkueensa neljänteen voittoon Carolina Hurricanesista. Perjantaiaamun voitto päätti ottelusarjan Rangersille lukemin 4–2 ja nosti Rangersin idän konferenssifinaaliin. Pahimmillaan Carolina oli sarjassa 3–0-tappiolla, mutta nousi neljännen ja viidennen ottelun voitoilla vielä taistelemaan.
Rangers voitti pudotuspelisarjan kuudennen ottelun maalein 5–2 (0–1,1–2,4–0). Carolina oli hyvin pelissä mukana vielä toisen erän jälkeen.
Se teki ottelun kaksi ensimmäistä maalia, kun Martin Necas onnistui ensimmäisessä erässä ja Seth Jarvis iski ylivoimalla Sebastian Ahon syötöstä. Aho vei joukkueensa vielä 3–1-johtoon toisen erän puolivälissä.
Kolmannessa erässä Canes oli kuitenkin tehoton, vaikka se laukoi erässä enemmän. Laukaukset maalia kohti menivät sen nimiin 16–10.
Ahon ottelutehot 1+1 nostivat hänet vielä kerran tällä kaudella ottelun tähdistön. Ahon tehot pudotuspeleissä olivat yhteensä 4+8. Teuvo Teräväinen teki pudotuspelien 11 ottelussa tehot 2+4 ja Jesperi Kotkaniemi 0+1.
Rangersin maaleista vastasivat Kreiderin kolmannen erän kimaran lisäksi Vincent Trocheck toisen erän alussa ja Barclay Goodrow, joka laittoi kiekon tyhjiin ottelun lopulla. Kreider on jaetulla neljännellä sijalla liigassa seitsemällä pudotuspelimaalillaan. Kaapo Kakko pelasi ottelussa kymmenen minuuttia ilman tehomerkintöjä.
Igor Shestrjorkin teki ottelussa 33 torjunta. Canesin Freddy Andersen puolestaan 22.
Vastaansa Rangers saa seuraavaksi voittajan sarjasta Florida Panthers – Boston Bruins. Florida johtaa sarjaa 3–2 ja sarjan seuraava ottelu pelataan ensi yönä.
Ahon kauden viimeinen…
CAN'T. STOP. SEABASS. pic.twitter.com/ZxiNyxxzti
— Carolina Hurricanes (@Canes) May 17, 2024