Colorado teki maalit – Dallas taipui kotonaan
Colorado Avalanche ja Dallas Stars pelasivat tasaisen ottelun Starsin kotihallissa lauantaina. Colorado voitti lopulta 2–0. Ainoan suomalaistehopisteen keräsi Avalanchen Artturi Lehkonen.
Ottelun kaksi ensimmäistä erää olivat maalittomia ja enemmän henkistä kamppailua. Kolmannen erän puolivälissä Martin Necas täräytti tauluun 1–0:n Artturi Lehkosen ja Devon Toewsin syöttämänä. Lehkoselle syöttöpinna oli kauden 26:s. Ottelun viimeisellä minuutilla Nathan MacKinnon teki vielä 2–0-maalin tyhjiin. Osuma oli hänelle kauden 51:s.
Coloradoa voitto voi olla tärkeä pudotuspelien kotiedussa. Colorado johtaa Central divisionia kahdeksan pisteen erolla Dallasiin. Se on myös koko liigan ykkönen. Dallas on pudonnut liigan neljänneksi Carolinan ja Tampan taakse. Coloradolla on vielä seitsemän runkosarjan ottelua jäljellä. Dallasilla viisi.
Colorado pelasi ilman luottopakki Cale Makaria, jonka ylävartalovamma estää pelaamisen.
Coloradon puolustaja Brent Burnsille, 41, ottelu oli tuhannes peräkkäinen NHL-matsi. Samaan putkeen on yltänyt vain Phil Kessell aiemmin.
***
Lassi Thomson syötti Ottawa Senatorsin ainoaa maalia ottelussa Minnesota Wildia vastaan. Wild johti vierasjäällä jo 4–0, kun Drake Batherson täräytti kavennusmaalin Thomsonin syötöstä. Syöttöpinna oli suomalaispakin NHL-kauden toinen. Ottelu NHL:ssä oli hänelle kauden viides ja syöttöpiste kauden toinen. Thomson sai peliaikaa ottelussa reilun vartin. Perjantaina Buffaloa vastaan hän pelasi lähes 21 minuuttia.
What a look from Lehky 👀 pic.twitter.com/ZnKTyIey4Z
— x – Colorado Avalanche (@Avalanche) April 4, 2026
