TILANNEHUONE

Dallas venytti sarjan seitsemänteen otteluun

14.05.2022 08:09

Dallas venytti sarjan seitsemänteen otteluun

Miro Heiskanen valittiin ottelun tädistöön kuudennessa ottelussa.@AOP

NHL

NHL:n Dallas Star oli pakkovoiton edessä kotihallissaan perjantain ottelussa Calgary Flamesia vastaan. Flames johti ottelusarjaa 3-2 ja voitto olisi vienyt sen pudotuspelien toiselle kierrokselle. Dallas ei kuitenkaan luovuttanut, vaan tasoitti ottelusarjan 3-3:een taiteilemalla 4-3-voiton.

Dallasin suomalaispelaajat olivat tärkeässä ottelussa näkyvästi esillä. Roope Hintz vei Dallasin 1-0-johtoon ensimmäisen erän ainoalla maalilla. Michael Raffl lisäsi Dallasin johtoa 2-0:aan toisen erän alussa. Osuman syötti Joel Kiviranta,joka oli ensin yrittänyt maalia itse. Michael Stone ja Mikael Backlund tekivät kaksi seuraavaa Flamesille ja tilanne oli toisen erän puolivälissä kutkuttavasti 2-2. Puolustaja Miro Heiskanen onnistui kuitenkin toisen erän lopulla vetämään kiekon maaliin kovan ruuhkan takaa. Dallas siirtyi 3-2-johtoon. Osuma oli Heiskaselle ensimmäinen pudotuspeleissä ja maali oli lopulta myös ottelun voittomaali. Heiskanen valittiin ottelun kolmostähdeksi. Tyler Sequin viimeisteli numeroiksi 4-2 vetämällä kiekon tyhjiin Hintzin ja Rafflin syötöistä aivan kolmannen erän lopulla. Maalivahdit olivat kiireisiä maaleillaan. Sekä Jake Oettinger että Jacob Markström torjuivat 36 kiekkoa. Heidät valittiin myös tähdistöön.

Ottelupari ratkaisee voittajan seitsemännessä ottelussa, joka pelataan Calgaryssä. Dallas on viimeksi voittanut seitsemännen ottelun keväällä 2020 pelattuaan Coloradoa vastaan pudotuspelien toisella kierroksella. Ratkaiseva ottelu Flamesia vastaan pelataan sunnuntaina.

Miro Heiskasen voittomaali tästä.