Dettmann jättää nyt koripallomaajoukkueen
Henrik Dettmann siirtyy sivuun maajoukkueluotsin tehtävästä.@AOP
Koripalloliitto tiedottaa, että Henrik Dettmannin yhtäjaksoisesti kahdeksantoista vuotta kestänyt aikakausi Suomen miesten koripallomaajoukkueen päävalmentajana on tullut päätökseensä. Dettmann jättää tehtävänsä heti.
Susijengin valmennustehtävät ottaa harteilleen jo pitkään joukkueen valmennusjohtoon kuulunut Lassi Tuovi, 35. Tuovi valmentaa myös Ranskan pääsarjan SIG Strasbourgia. Hän on toiminut siinä tehtävässä 2020 alkaen. Tällä kaudella Strasbourgin kausi päättyi puolivälieriin.
Suomen maajoukkue kokoontuu tällä viikolla MM-karsintaotteluita varten. Suomi pelaa karsinnoissa ensin Ruotsia vastaan kotona 30.6. ja seuraavaksi Kroatiaa vastaan vierasottelussa 3.7.
”Ruotsi näpäytti meitä karvaasti karsintojen ensimmäisessä ottelussa. Meidän on lähdettävä yhteen otteluun kerrallaan ja valmistauduttava siihen, että onnistumme Ruotsia vastaan paljon paremmin kuin viimeksi”, Tuovi arvioi lohkoasetelmaa liiton haastattelussa.
Koripalloliitto julkisti myös pelaajaehdokkaat kolmanteen MM-karsintaikkunaan. Mukana on myös NBA:n Cleveland Cavaliersin Lauri Markkanen. Hän ei ole esiintynyt maajoukkuepaidassa sitten 2018.