Dortmund murskasi PSG:n Mestarien liiga -unelman
Borussia Dortmund romutti PSG:n unelmat Mestarien liigan voitosta hakemalla välierien toisessa osaottelussa 1-0-vierasvoiton Pariisista tiistaina. Dortmund oli voittanut ensimmäisen osaottelun 1-0 ja meni näin Mestarien liigan finaaliin yhteismaalein 2-0.
Ottelun ainoa maali syntyi 56 minuutin pelin jälkeen, kun vapaaksi jätetty Matts Hummels puski vieraat johtoon kulmapotkusta.
PSG:llä oli ottelussa omat mahdollisuutensa, sillä se iski pallon Hummelsin maalin jälkeen kolmesti Dortmundin maalikehikkoihin. Sitä lähemmäksi maalia PSG ei kuitenkaan päässyt.
Karsiutuminen Mestarien liigan finaalista oli erityisen kirvelevä takaisku Kylian Mvappelle, joka siirtyy tämän kauden jälkeen Real Madridiin. Mbappea on pidetty PSG:n talismaanina, mutta hän ei ole onnistunut PSG:n riveissä voittamaan seitsemän kauden aikana muita kuin ranskalaisia palkintoja. Myös tiistaina Mbappe pelasi odotuksiin nähden vaisun pelin.
Dortmundille finaalipaikka on Mestarien liigan historiassa kolmas. Saksalaisjätti voitti Mestarien liigan keväällä 1997. Kaudella 2012-2013 se selviytyi myös loppuotteluun, mutta hävisi finaalissa Bayern Münchenille.
Kevään 2013 finaali voi uusiutua tänä vuonna, sillä Bayern München kohtaa toisessa välieräottelussa keskiviikkona Real Madridin. Kaksikon ensimmäinen yhteenotto Münchenissä päättyi 2-2-tasapeliin.