TILANNEHUONE

Ferrari-kuski uskoo Mersun uuteen tulemiseen

21.12.2022 14:13

Ferrari-kuski uskoo Mersun uuteen tulemiseen

Charles Leclerc ei pystynyt pistämään MM-taistelussa kampoihin Max Verstappenille.©AOP

Formula 1

Mercedeksen F1-alkukausi vuonna 2022 oli yhtä painajaista. Talli ei onnistunut uuden auton suunnittelussa, eikä ollut  mitenkään kilpailukykyinen alkukaudella. Suurin ongelma oli auton pomppimisessa, mikä sai kuskit huonovointisiksi. Kauden edetessä Mercedes pääsi jo jyvälle kehitystyössään. MM-pisteissä tänä vuonna kakkoseksi ajanut Ferrarin Charles Leclerc uskoo jo nyt Mersun uuteen tulemiseen.

”Uskon, että Mercedes on taas taistelussa mukana. Mutta ketään muuta uutta kolmen sakkiin nousijaa en usko varikolla olevan”, Leclerc totesi Motorsportille.

”Mercedes tulee varmasti olemaan tosi vahva ensi kaudella. Näimme kuinka paljon heidän autonsa kehittyi ensimmäisen ja viimeisen kisan välillä. He ymmärsivät, mitä olivat tehneet väärin ja se on yleensä kehittymisen merkki.”

”Kärkitaistossa taitaa siis olla ensi kaudella kolme tallia mukana”, Leclerc uskoo.