TILANNEHUONE

Ferrarin katastrofialku ei kuulemma syö motivaatiota

11.04.2023 17:41

Ferrarin katastrofialku ei kuulemma syö motivaatiota

Ferrari ei ole ollut kilpailukykyinen kauden alun kisoissa.©AOP

Formula 1

Ferrarin superheikko alkukausi puhuttaa kiivaasti ja jatkuvasti Italiassa. Tallipäällikkö Fred Vasseur on saanut vastailla kaiken näköisiin kysymyksiin uudelleen ja uudelleen. Yksi huoli on kuskien nurina. Vasseur vakuuttaa kuitenkin, että kuskit ovat motivoituneita tallin heikoista tuloksista huolimatta.

Charles Leclerc on kuitenkin keskeyttänyt jo kaksi kisaa tällä kaudella. Lisäksi Carlos Sainzille ropsahti viiden sekunnin aikarangaistus kolarin aiheuttamisesta Australiassa. Ferrari on kerännyt kauden kolmesta kisasta vasta 26 pinnaa valmistajien sarjassa ja pitelee sen neljättä sijaa.

”Kauden startti ei ole ollut ihanteellinen. Mutta motivaatiota riittää vielä”, Vasseur toteaa Motorsportille.

”Itseasiassa olisi aika turhautunut, jos kuskit olisivat tässä tilanteessa rentoja ja iloisia. Tärkeintä on pitää kaikki motivoituneina, painamassa hommia samaan suuntaan ja tukemassa tallia.”

”Motivaatio ei ole meillä ongelma. Tulokset eivät ole toivotun kaltaisia, mutta me kaikki kyllä tiedostamme sen.”