Floridassa värikäs ottelu – Lundell maalasi
Florida Panthers voitti pudotuspelien kolmannen ottelun Tampa Bay Lightningia vastaan maalein 4–2 kotonaan Sunrisessa. Florida johtaa sarjaa nyt 2–1.
Ottelun avauserä oli maaliton, mutta toisessa erässä alkoi tapahtua. Anton Lundell vei Floridan 1–0-johtoon erän puolivälin tienoolla. Osuma on Lundellin pudotuspelien ensimmäinen. Sitä syöttivät Brad Marchand ja Eetu Luostarinen, jolle tehopinna oli myös pudotuspelien ensimmäinen.
Heti perään Tampa otti ohjat, kun Mitchell Chaffee iski lukemat 1–1:een ja 11 sekunnin päästä Erik Cernak 2–1:een. Kolmas erä oli kuitenkin Floridan. Joukkueelle onnistuivat Aaron Ekblad, Seth Jones Lundellin syötöstä ja Carter Verhaeghe Aleksander Barkovin syöttöstä. Lundellin tehot ottelussa olivat 1+1 ja hänet valittiin myös tähdistöön.
Ottelu kävi myös kuumana. Ekblad käytti maalinsa lisäksi myös rajumpia otteita. Hän tinttasi Tampan Brandon Hagelia leukaan. Hagel kaatui taaksepäin ja löi lopulta päänsä jäähän. Hagel poistui ottelusta pukuhuoneeseen. Ekblad säästyi jäähyltä.
Niko Mikkola järjesti itsensä suihkuun ennenaikaisesti kolmannen erän alussa laitataklauksesta, jolla hän rusikoi Tampan Zemgus Girgensonsia.
Ottelusarja jatkuu vappupäivänä.
ANTON LUNDELL 😼
The @FlaPanthers are on the board first in Game 4! #StanleyCup
🇺🇸: @espn ➡️ https://t.co/m0LyTCHYnH
🇨🇦: @Sportsnet or stream on Sportsnet+ ➡️ https://t.co/4KjbdjVctF pic.twitter.com/HX3lOR7NbO— NHL (@NHL) April 29, 2025