TILANNEHUONE

Kanen epäonnistunut rankkari kävi Englannille kalliiksi

10.12.2022 23:13

Kanen epäonnistunut rankkari kävi Englannille kalliiksi

Harry Kane ampui toisen rankkarinsa taivaan tuuliin. @ AOP

Jalkapallon MM2022

Harry Kanen epäonnistunut rangaistuspotku kävi Englannille kalliiksi MM-kisojen puolivälieräottelussa Ranskaa vastaan.

Ranska oli mennyt 76 minuutin jälkeen Olivier Giroudin puskumaalilla 2-1-johtoon, kun Englannille tuomittiin muutama minuutti myöhemmin ottelussa jo toinen rangaistuspotku. Kane oli ampunut ensimmäisen rankkarinsa varmasti maaliin, mutta Englannin kapteeni kiskaisi toisen rankkarinsa räikeästi yli maalin.

Kanen epäonnistuttua rangaistuspotkussaan Ranska säilytti 2-1-johtonsa loppuun asti ja meni välieriin, jossa se saa vastaansa Marokon.

Ottelu ei ollut pelillisesti mikään klassikko, sillä Ranska pelasi erittäin tarkkaa ja varovaista peliä mentyään Aurelian Tchouamenin kaukolaukauksella johtoon jo 17 minuutin pelin jälkeen. Laukaus lähti 20 metristä ja vaikka se suuntautui alakulmaa, pallo olisi ollut otettavissa. Jordan Pickford ei kuitenkaan aivan ylettynyt palloon.

Peliin tuli uutta sähköä 54 minuutin pelin jälkeen, kun Tchouameni kaatoi Bukayo Sakan rangaistusalueen sisällä ja Kane iski pallon Tottenham-seuratoverinsa Hugo LLorisin selän taakse.

Ottelun ratkaisumaali iski Giroud Antoine Griezmannin syötöstä. Vahvan ottelun pelannut Griezmann syötti myös Ranskan avausmaalin.

Englannille jäi ottelussa paljon jossiteltavaa, sillä Ranskan avausmaalia ennen Sakaa rikottiin Ranskan päädyssä, mutta virhe jäi viheltämättä. Englanti vaati voimakkaasti myös rangaistuspotkua, kun Dayot Upamecano kaatoi Kanen rangaistusalueen rajalla. VAR-koppi katsoi kuitenkin ilmeisesti, että rike oli tapahtunut rangaistusalueen rajan ulkopuolella  eikä pyytänyt ottelun erotuomaria Wilton Sampaioa edes tarkistamaan tilannetta.

Englanti hallitsi tilastojen valossa ottelua. Se voitti laukaukset 16-8 ja laukaukset kohtia maalia 8-5.  Huippuvaaralliset paikat Englanti vei nimiinsä 3-2 ja pallonhallinnan 57-43. Englannin maaliodote ottelussa oli 2,32 ja Ranskalla 1,19.