TILANNEHUONE

Harry Kane kantaa vastuuta tappiosta

11.12.2022 16:34

Harry Kane kantaa vastuuta tappiosta

Kane in pain. Aina se rankku ei onnistu.©AOP

Jalkapallon MM2022

Englannin MM-urakka tuli päätökseen lauantaina, kun joukkue hävisi Ranskalle puolivälierässä maalein 1-2. Englannin kapteeni Harry Kane pääsi vetämään ottelussa kaksi rangaistuslaukausta. Toinen upposi mallikkaasti ranskalaisvahti Hugo Llorisin selän taakse, toinen katosi taivaan tuuliin.

”Annoimme kaikkemme ja tappio johtui pienestä yksityiskohdasta, josta minä kannan vastuun. Asiaa ei voi piilottaa, se sattuu ja tulee kestämään jonkin aikaa päästä siitä yli. Mutta se on osa urheilua”, Kane kirjoitti somessa.

”Tämä käytetään vielä eduksi niin, että seuraavassa haasteessa ollaan henkisesti ja fyysisesti vahvempia. Kiitos kaikesta tuesta turnauksen aikana – se merkitsee paljon”, Kane lisäsi.

Englannin maajoukkue lähti Qatarista kotia kohden sunnuntaina. Monilla heistä on edessä nyt lyhyt joulutauko. Valioliiga jatkuu 26. joulukuuta.