TILANNEHUONE

Haula maalinteossa – Dallas kaatui jyrän alle

29.01.2022 08:28

Haula maalinteossa – Dallas kaatui jyrän alle

Erik Halua on tehnyt viidessä viimeisessä ottelussa neljä tehopistettä.@AOP

NHL

Yön NHL-kierroksella nähtiin vain yksi suomalaismaali. Boston Erik Haula onnistui Arizonassa. Kaksi kierroksen ottelua aloitettiin pelipaitajuhlallisuuksilla.

OSUMA. Boston otti 17:nnen voittonsa Coyotesista niukasti maalein 2-1. Erik Haula onnistui maalinteossa ottelun ensimmäisessä erässä. Hänen tehonsa kaudella ovat nyt 5+11 ja hän lähestyy kovaa vauhtia 100 NHL-maalin rajapyykkiä. Maaleja on nyt tehtynä 98. Torjuntavuoro ottelussa piti olla Tuukka Raskilla, mutta hän on loukkaantuneena ja Linus Ullmark torjui ottelussa. Hän teki 30 torjuntaa.

PUTKI. Colorado Avalanche otti yhdeksännen peräkkäisen voittonsa Chicagossa Blackhawksista maalein 6-4. Ottelun ensimmäinen maali tehtiin vasta toisessa erässä, kun kapteeni Gabriel Landeskog onnistui reilun minuutin pelin jälkeen. Hän teki ottelussa lopulta tehot 2+1 ja Nazem Kadri 1+2. Mikko Rantanen oli syöttämässä ensin Landeskogin 3-0-osumaa toisen erän alussa ja sitten kolmannessa erässä Kadrin 5-3-osumaa tyhjään maaliin.Pavel Francouz teki 39 torjuntaa Coloradolle. Chicagon Patrick Kane viimeisteli tililleen tehot 2+1 ja Marc-Andre Fleury torjui 21 kiekkoa. Kevin Lankinen on Chicagolta sivussa oikean käden loukkaantumisen vuoksi. Colorado taas pelasi ilman tähtipelaaja Nathan McKinnonia, joka sai aivotärähdyksen ja murtuman kasvoihin edellisessä ottelussa Bostonia vastaan.

SOKERIA. NY Rangers jäädytti ex-vahtinsa Henrk Lundqvistin pelipaidan juhlallisuuksissa ennen Minnestota -ottelun alkua. Rangers juhlisti tapahtumaa heti ensimmäisessä erässä kahdella osumalla. Sen jälkeen tosin Minnesota otti ohjat ja teki loput maalit. Ottelu päättyi Wildin voittoon 3-2. Entinen Ranger Mats Zuccarello oli suuressa roolissa. Hän teki toisessa erässä ylivoimamaalin tasoittaen numerot 2-2:een ja hän myös syötti Frederick Gaudreaun 3-2-voittoosuman. Zuccarello valittiin myös ottelun tähdistöön.

KATKOS. Tuloksellisesti heikon tammikuun pelannut Washington Capitals oli tyly vieras Dallasissa. Stars jäi jyrän alle kotonaan numeroin 5-0 ja joukkueen neljän ottelun voittoputki katkesi. Washington aloitti myllytyksensä heti ottelun alussa. Tom Wilson osui, kun ottelua oli pelattu puolitoista minuuttia. Ottelun tehomies oli Nicklas Bäckström, joka teki yhden ja syötti kaksi. Kahdessa edellisessä ottelussa Caps oli tehnyt vain kaksi maalia. Roope Hintzin hieno viiden ottelun pisteputki katkesi myös. Keskiviikkona New Jerseyssä Hintz teki vielä tehot 1+1. Myös Dallasissa oli paitajuhlallisuuksia ennen peliä. Siellä nostettiin Sergei Zubovin pelipaita katonrajaan.