Helander palasi kisaamaan – ”Huono tulos”
Yleisurheilu
Oliver Helander kilpaili perjantaina Mikkelissä ensimmäistä kertaa kahteen kuukauteen ja vasta toista kertaa viime vuoden Pariisin olympiafinaalin jälkeen. Helander voitti täysin tyynessä säässä heitetyn perjantain kilpailun tuloksella 78,41.
Toiseksi tuli Yhdysvaltain Donavon Banks tuloksella 77,80 ja kolmanneksi Taneli Juutinen 76,36 metrisellään
”Tulos on aika huono. Mahdollisuuksia vielä on, kesää on jäljellä”, Helander kommentoi liiton haastattelussa.
”Tekniikka on hakusessa. Tänään ei ollut yhtään onnistunutta suoritusta. Seuraavaksi aion kilpailla Berliinissä.”
Helander heitti kisassa tukijalka teipattuna. Hän on tänä vuonna heittänyt keihästä 79,61. Tulos tuli reilut kaksi kuukautta sitten Dohan Timanttiliigan osakilpailussa.
