Helmarit tasatulokseen Hollannin kanssa
Suomen naisten A-maajoukkue pelasi Tampereella tasatuloksen 1–1 Hollantia vastaan EM-karsintaottelussa Tampereella tiistaina.
Helmareilla oli hyvä ote heti ottelun alussa, mutta se mureni kapteeni Tinja-Riikka Korpelan löysään syöttöön, jonka supervaarallinen Lineth Beerenstey katkaisi ilmasta ja iski siitä pallon Suomen maaliin ottelun 17. minuutilla. Helmarit puristi kuitenkin tasoihin ottelun lopulla. Jutta Rantala iski pallon Hollannin maalin yläkulmaan ottelun 77. minuutilla.
”Harmittaa minun virhe, josta he pääsivät sitten tekemään maalin. Varmasti ainoa paikka, josta saattoi maalin edes tehdä. Olen kuitenkin erittäin ylpeä joukkueesta ja siitä miten taistelimme. Luotin siihen, että teemme ainakin yhden maalin – ja niin tehtiin”, maalivahti Tinja-Riikka Korpela totesi Ylen haastattelussa ottelun jälkeen.
Helmarit kohtasi Hollannin täpötäyden katsomon edessä ja auringon paisteessa. Virallinen katsojamäärä Tammelassa oli 7 677 katsojaa.
Edellisen ottelun Rotterdamissa Helmarit hävisi Hollannille 0–1 viime perjantaina.
Suomelta upea ottelu Hollantia vastaan, ja loppuun asti haettiin voittoa – tuloksena lopulta yksi piste. Maalintekijänä Jutta Rantala. 🇫🇮🦉
Heinäkuussa kohdataan Italia vieraissa ja Norja kotona Turussa. Osta lippusi nopeasti! ➡️ https://t.co/MauSk1EMRd#Helmarit #NEDFIN pic.twitter.com/VMlZQlNB3y
— Helmarit (@HelmaritFI) June 4, 2024