TILANNEHUONE

HIFK on mestari – voitti finaaleissa Kiekko-Espoon

21.03.2023 21:52

HIFK on mestari – voitti finaaleissa Kiekko-Espoon

HIFK oli myös naisten liigan runkosarjan ykkönen.©AOP

Jääkiekko

Helsingin IFK voitti naisten jääkiekon Suomen mestaruuden tiistaina. HIFK voitti ratkaisevassa finaaliottelussa Kiekko-Espoon maalein 3-2 (1–1, 1–0, 1–1) ja HIFK vei koko finaalisarjan nimiinsä voitoin 3-0.

HIFK:n tähdeksi nousi ottelussa vasta 17-vuotias Sanni Vanhanen. Hän iski 1–1-tasoitusmaalin ensimmäisen erän lopulla ja teki myös voitto-osuman ottelun viimeisellä peliminuutilla. Osuma tarkistettiin videolta ennen kuin se hyväksyttiin.

HIFK on pelannut naisten pääsarjaa kaudesta 2019 lähtien.

”Fiilikset ovat mahtavat. Loppujen lopuksi viisi vuotta on mennyt nopeasti. Olemme tehneet pitkäjänteisesti töitä, ja nyt mestaruus on totta. Mestaruus tällä kaudella oli meidän tavoite – kaikki meni käsikirjoituksen mukaan. Uskomaton fiilis”, HIFK:n päävalmentaja Saara Niemi totesi liiton haastattelussa.