TILANNEHUONE

HIFK taipui – KalPa jatkaa puolivälieriin

26.03.2026 21:36

Liiga

Puolustava mestari KalPa jatkaa Liigan puolivälieriin. KalPa voitti ratkaisevassa viidennessä pudotuspelisarjan ottelussa kotihallissaan HIFK:n maalein 3–2 (0–1,0–0,2–1,1–0). Ottelu oli tasainen ja tapahtumarikas.

HIFK teki ottelun avausmaalin ensimmäisessä erässä. Sen iski Oliver Larsen reilun kuuden minuutin pelin jälkeen. Toinen erä oli maaliton. HIFK koki jättimäisen takaiskun  kolmannen erän alussa, kun tähtihyökkääjä Petr Kodytek otti suihkukomennuksen huitomisesta. Kodytekin maila osui KalPan Aleksi Klemettiä haaroihin.

Viiden minuutin jäähyn aikana KalPa iski kahdesti. 1–1-tasoituksen täräytti KalPan kokoonpanoon pelikiellon jälkeen palannut Patrick Curry ja 2–1-johtomaalin teki muutaman minuutin jälkeen Filip Westerlund.

Päätöserän toiseksi viimeisellä peliminuutilla vieraiden Sebastian Repo tasoitti ottelun 2–2:een, kun HIFK pelasi ilman maalivahtia. Myöhemmin maalintekijäksi vaihdettiin Petrus Palmu.

Jatkoerän alkoi HIFK:n kannalta taas karmaisevasti. Repo loukkasi itseään ja jäi jäälle makaamaan. Hänet talutettiin lopulta jäältä pois.

Ottelun ratkaisi jatkoerässä ohjauksellaan Juuso Könönen Ville Ruotsalaisen viivavedosta, kun jatkoa oli pelattu reilut yhdeksän minuuttia.

Molemmat pääkaupunkiseudun joukkueet putosivat jatkosta, sillä Kiekko-Espoo hävisi Porissa Ässille ratkaisuottelussa 5–2.

Puolivälierät:
Tappara–HPK
KooKoo–Pelicans
SaiPa–Ässät
Ilves–KalPa

Puolivälierät alkavat lauantaina. Ilves-KalPa -sarja alkaa sunnuntaina.