TILANNEHUONE

Hurskeen jalka kolahti aitaan – Amusan juoksi ME:n

25.07.2022 03:56

Hurskeen jalka kolahti aitaan – Amusan juoksi ME:n

Tobi Amusan juoksi välierässä maailmanennätykseen. ©AOP

Yleisurheilun MM

Reetta Hurske juoksi 100 metrin pika-aitojen välierän aikaan 13.15 ja oli sillä eränsä kahdeksas. Hurskeen matkanteko häiriintyi, kun jalka kolahti kahdeksanteen aitaan ja hän horjahti. Hurskeen välierän voitti Britany Anderson ajalla 12.31, joka on Jamaikan uusi ennätys.

”Minulla kesti muutama väli päästä rytmiin. Pääsin siinä imuun, sain vauhtia ja askel liukui. En tiedä, jäikö ponnistus vajaaksi vai tulinko liian lähelle aitaa”, Hurske mietti virhettään Ylen haastattelussa.

Ensimmäinen välierä aidottiin hurjalla vauhdilla. Nigerian Tobi Amusan juoksi uuden maailmanennätyksen aikaan 12.12. Jokainen erässä juossut urheilija teki jonkun ennätyksen tai kauden parhaan tuloksen.

Amusan voitti lopulta maailmanmestaruuden uskomattomalla ajalla 12.06. Tuuliolon vuoksi aikaa ei hyväksytä uudeksi maailmanennätykseksi. Juoksussa oli tuulta takana 2,5 metriä sekunnissa. MM-hopeaa juoksi Jamaikan Anderson ja MM-pronssille pinnisti Puerto Ricon Jasmine Camacho-Quinn.