TILANNEHUONE

Kanelle terveyshuolia – Kompanylle painetta

07.10.2024 08:30

Jalkapallo

Bundesliigan kärkiottelu sunnuntaina Frankfurtissa ei sujunut Bayern Münchenin luotsin Vincent Kompanyn käsikirjoituksen mukaan. Ottelusta muodostui maalijuhla, mutta sen tähtenä loisti kuitenkin Eintrachtin egyptiläistalentti Omar Marmoush, joka viimeisteli ottelussa tällä kertaa kaksi maalia. Ottelu päättyi tasatulokseen 3–3.

Marmoush on tehnyt tällä kaudella jo kymmenen osumaa kahdeksassa pelaamassaan ottelussa. Hän sai huikeat suosionosoitukset Deutche Bank Parkilla ottelun lopuksi. Hän johtaa liigan maalitilastoa kahdeksalla osumallaan.

Bayern-luotsi Kompanylle sataa jo kritiikkiä. Kolme ottelua tasuriin peräkkäin saa saksalaislehdistön varpailleen. Bayern-fanien puhina lehtereillä myös kovenee. Joukkue antautui jokaisessa maalissa Frankfurtin nuorten pelaajien vastahyökkäysnopeuden edessä.

Joukkueen maalitykki Harry Kane otettiin ottelusta vaihtoon 72. minuutilla. Sitä ennen hän oli syöttänyt joukkueensa kolmannen maalin ja saanut jälleen myös kolhun nilkkaansa.

Kompany kommentoi, ettei vielä tiedetä Kanen vamman laatua, mikä kiinnostaa tietysti suomalaisittain Kansojen liigan Englanti-ottelun alla. Myös puolustaja Dayot Upamecano sai ottelussa reisivamman.

”Vielä on liian aikaista kommentoida Harryn tilannetta. Toivon, ettei se ole mitään vakavaa”, Kompany kommentoi saksalaislehdistölle.

Kompany oli muuten positiivinen joukkueensa tilanteesta. Bayern johtaa yhä liigaa.

”Se oli hieno esitys joukkueelta. Meillä oli paljon mahdollisuuksia. Olisimme luultavasti ansainneet enemmän. Meidän on jatkettava yksinkertaisemmin ja kuljettava tässä omaa tietämme, sekä uskottava, että tällaiset esitykset tuovat lopulta meille tuloksia”, Kompany jatkoi.

”Minulla on paljon toivoa. Minulla on myös jo tarpeeksi kokemusta. Jos jatkamme näin, voitamme pian taas pelejä. Nyt on vain pysyttävä rauhallisena.”