TILANNEHUONE

Koivulle ja Kiviharjulle NHL-varaukset

29.06.2024 21:49

NHL

NHL:n Montreal Canadiens varasi lauantaina varaustilaisuuden kolmannella kierroksella Aatos Koivun. Hyökkääjä varattiin numerolla 70.

Canadiens varaus kulkee Koivuilla suvussa, sillä Aatos Koivun isä Saku Koivu varattiin samaan joukkueeseen kesän 1993 draftissä – tosin ensimmäisen kierroksen 21. varauksena. Myöhemmin Koivu toimi Canadiensin kapteenina ja hän viiletti Habs-paidassa yhteensä 13 kautta.

Aatos Koivu on jo tehnyt Liiga-debyyttinsä pelattuaan TPS:n paidassa neljä ottelua viime kaudella. Pääasiassa hän pelasi viime kaudella kuitenkin TPS:n alle 18- ja alle 20-vuotiaiden joukkueissa. Liigan jäät saattavat kutsua Koivua vielä ensi kaudella, sillä hänellä on sopimus TPS:n kanssa.

Myös puolustaja Aron Kiviharju sai NHL-varauksen. Kiviharju sai odotella varaustaan pitkään, mutta lopulta odotus palkittiin ja hänet varattiin Minnesota Wildiin neljännen kierroksen 122. varauksena. Samalla hän oli Wildin 12:s suomalaisvaraus. Myös Kiviharju on kotoisin TPS:stä. Hän on TPS-ikoni Jani Kiviharjun poika.

Nuori Kiviharju pelasi kuitenkin päättyneellä kaudella HIFK:ssa, mutta kausi kului lähinnä syksyllä tulleen polvivamman parantelussa. Ensimmäisen Liiga-maalinsa hän teki kuitenkin petonutussa. Kevään loppupuolella hän oli jo pelikunnossa ja kipparoi hyvällä otteella U18-vuotiaiden MM-joukkuetta. Hänellä on HIFK-sopimus myös ensi kaudelle.