KooKoo jyräsi Lahdessa – Tappara ratkaisi
Liigan puolivälierät jatkuivat lauantaina Lahdessa Pelicansin ja KooKoon kohtaamisella sekä Hämeenlinnassa HPK:n ja Tapparan mittelöllä.
Pelicans ei onnistunut kotikentällään pysäyttämään KooKoota, vaan vieras oli vahvempi peräti lukemin 5–1. Samalla KooKoo otti jo 3–1-otteen ottelusarjassa.
Pelicansin ainoan maalin teki Onni Lind, 21, kolmannen erän puolivälin tuntumassa. Kyseessä on Lindin ensimmäinen maali Liigassa.
KooKoolle onnistuivat Veeti Miettinen ottelun ensimmäisellä minuutilla, Vilmos Gallo toisessa erässä, sekä kolmannessa erässä Ossi-Petteri Jaakola ja Miettinen uudelleen ja ottelun lopulla Samuel Valkeejärvi tyhjään maaliin.
***
HPK oli pitkään alakynnessä täpötäyden katsomon edessä kotihallissaan Tapparaa vastaan. HPK teki paljon töitä ja oli kuskin paikalla usein, mutta vain Tappara onnistui aluksi maalinteossa. HPK heräsi kolmannessa erässä ja ottelu venyi jatkoerään tilanteessa 3–3. Tappara ratkaisi ottelun voiton lukemin 4–3 ensimmäisessä jatkoerässä.
Ottelun ensimmäisen osuman viimeisteli Tapparan Eetu Tuulola vain 13 sekunnin pelin jälkeen. Osuma tsekattiin videolta ennen hyväksymistä. Kolmen peliminuutin kohdalla Tapparan tähti Joachim Blichfeld onnistui vihdoin pudotuspeleissä. Tanskalainen täräytti ottelun neljännellä minuutilla 2–0-ylivoimamaalin ja teki avauserän lopulla vielä 3–1-maalin. HPK:n ensimmäinen osuma tuli pian Blichfeldin ensimmäisen maalin jälkeen ja sen teki Viljami Jokirinne ylivoimalla.
Kolmannessa erässä HPK kuroi vieraiden etumatkan kiinni kahdella kirimaalillaan. Ensin osui Sami Päivärinta päätöserän 17. minuutilla. Tasoituksen teki Olli Korhonen toiseksi viimeisellä peliminuutilla. HPK:n Kim Saarinen teki varsinaisella peliajalla 14 torjuntaa ja Tapparan Christian Heljanko 24.
Ottelu päättyi Jesper Mattilan ratkaisuosumaan jatkoerän 11 minuutin kohdalla. Syöttäjänä toimivat Kristian Tanus ja Oiva Keskinen.
Myös Tappara johtaa nyt sarjaansa otteluvoitoin 3–1.
🚨 @Pallokerho taistelee pelin tasoihin kolmannen erän lopussa! 🔥
📺 @MTVUrheilu | #Liiga pic.twitter.com/XeS2U72QQm
— Liiga (@smliiga) April 4, 2026
