TILANNEHUONE

Kreikkalainen tuplamestaruuteen naisten kävelyssä

20.08.2022 13:05

Kreikkalainen tuplamestaruuteen naisten kävelyssä

Antigoni Ntrismpioti on kävelyn Euroopan tuplamestari.@AOP

Yleisurheilu

Naisten kävelyn supernainen, Kreikan Antigoni Ntrismpioti, voitti myös 20 kilometrin EM-matkan. Hän taittoi matkan uudella Kreikan ennätysvauhdilla 1.29,03. Ntrismpioti oli uskomattomassa EM-kunnossa, sillä hän voitti jo aiemmin tiistaina myös 35 kilometrin kävelyn ja oli sen jälkeen palautunut neljässä päivässä mestaruuskuntoon. Kreikkalainen aloitti lauantain kisan rauhallisesti pääryhmän takana, mutta kiihdytti vauhtia matkan edetessä.

Kilpailua johti alkumatkalla pitkään Espanjan Maria Pérez, mutta hänen kohtalokseen tuli lopulta varoitustilin täyttyminen ja hylkäys.

EM-hopealle kisassa käveli Katarzyna Zdzieblo. Pronssimitali on hänelle kauden kolmas kansainvälisissä kisoissa. Hän jäi voittajalle sateisessa Münchenissä +0,17. EM-pronssia juhli Saksan Saskia Feige, joka käveli oman ennätyksensä 1.29,25.

Suomalaisista kävelijöistä mukana olivat Enni Nurmi ja Venla Laiho. Nurmi jatkoi hyvää kauttaan kävelemällä EM-sijalle 15. ajalla 1.36,56. Hän jäi voittajalle melkein kahdeksan minuuttia. Laiho oli ensimmäisissä arvokisoissaan maalissa 20:s ajalla 1.43,47, noin vartin voittajalle jääneenä.

Nurmi oli iloinen tuloksestaan. Monet loukkaantumiset ovat kiusanneet uraa.

”Jala eivät tuntuneet tänään kovin hyviltä. Lähdin matkaan reippaasti ja hain ennätystä, mutta jouduin antamaan periksi. Kuten yleisöstä huudettiin, oli suomalaisten keli. Raikas ilma”, Nurmi totesi sadesäästä Ylen haastattelussa.