TILANNEHUONE

Perovuo: Botafogo on iso siirto Nicholas Hämäläiselle

13.04.2022 17:31

Perovuo: Botafogo on iso siirto Nicholas Hämäläiselle

Nicholas Hämäläisen sopimus QRP:n kanssa ulottuu kesään 2024 saakka. @ AOP

Huuhkajat

Suomen maajoukkueen puolustaja Nicholas Hämälainen siirtyy lontoolaisesta QPR:stä lainalle Brasilian pääsarjassa pelaavaan Botafogoon.

Laina kestää Brasilian sarjakauden loppuun marraskuuhun, mutta QPR:llä on optio keskeyttää laina kesäkuussa.

25-vuotias Hämäläinen aloitti uransa FC Dallasin akatemiassa, josta hän siirtyi syksyllä 2014 QPR:ään. Hämäläinen pelasi useissa seuroissa lainalla, kunnes hän nousi viime kaudella QPR:n pelaavaan kokoonpanoon ja pelasi Championshipissa 22 ottelua. Tällä kaudella Hämäläinen ei ollut kertaakaan QPR:n avauksessa ja siksi hän lähti hakemaan pelikokemusta Brasiliasta.

Hämäläisen sopimus QPR:n kanssa ulottuu kesään 2024 saakka.

Suomen A-maajoukkueessa Hämäläinen on pelannut 12 kertaa. Hän debytoi Huuhkajissa 2019 ja kuului kesän EM-kisaryhmään, muttei pelannut kisoissa yhtään ottelua.

Botafogo aloitti kautensa 1-3-tappiolla Corinthiansille. Botafogo kohtaa seuraavassa ottelussa sunnuntaina Cearan. Hämäläisen odotetaan debytoivan ottelussa.

ElmoTV:n jalkapalloasiantuntija Joel Perovuo pitää Hämäläisen siirtoa Brasilian pääsarjaan hienona asiana niin suomalaiselle jalkapallolle kuin Hämäläiselle itselleen.

”Brasilian pääsarja on hieman pimennossa meidän suomalaisten silmissä, mutta kyseessä on erittäin tasokas sarja ja iso siirto Hämäläisen kannalta. Brasilin liigassa pelataan useammilla pelisysteemeillä, mutta pelaaminen on lähtökohtaisesti teknistä ja pelaajat taitavia. Hämäläinen sopeutuu tällaiseen pelityyliin hyvin, sillä hän on pallollisena pelaajana potentiaaliltaan kansainvälistä tasoa”, Perovuo sanoo.

”Nyt Hämäläisen on vain sopeuduttava Brasilian pääsarjaan ja sen erilaisiin olosuhteisiin ja otettava sitä kautta napsu tai miksei kaksikin eteenpäin urallaan. Hämäläisen kannalta olisi tietenkin toivottavaa, että hän pystyisi murtautumaan saman tien pelaavaan kokoonpanoon eikä juuttuisi vaihtopenkillä.”

Perovuo uskoo, että Hämäläisen siirto Brasiliaan voisi hyödyntää myös Huuhkajia.

”Hämäläinen on tullut maajoukkueeseen ryhmän ulkopuolelta ja hän on myös jäänyt hieman ulkoreunan pelaajaksi maajoukkueessa. Hämäläisellä on kuitenkin potentiaalia kehittyä edelleen ja hän voisi ottaa vasemman laitapuolustajan ja wing-backin tontin jopa omakseen – olkoonkin, että hän joutuu taistelemaan samasta pelipaikasta Jere Urosen kanssa.”