TILANNEHUONE

Lamine Yamalin taikuus vei Espanjan EM-finaaliin

09.07.2024 23:53

Euro2024

Espanja eteni jalkapallon EM-kisojen finaaliin kaadettuaan Ranskan välieräottelussa maalein 2-1 (2-1) Münchenissä tiistaina.

Monet pelkäsivät ottelusta tulevan vähämaalisen, sillä yksikään ranskalaispelaaja ei ollut onnistunut ennen tiistaita maalinteossa Kylian Mbappén rangaistuspotkumaalia lukuun ottamatta – eikä sen verkkoon oltu tehty viidessä ottelussa kuin yksi rangaistuspotkumaali.

Toisin kuitenkin kävi. Vaikka Espanja hallitsi ensimmäisiä minuutteja, Ranska iski ottelun ensimmäisen maalin yhdeksän minuutin pelin jälkeen. Mbappé heitti rangaistusalueen vasemmalta kulmalta tarkan keskityksen Randal Kolo Muanin päähän ja PSG:n hyökkääjä puski pallon maaliin.

Espanja käänsi kuitenkin tilanteen ylösalaisin neljän minuutin aikana. Kun ottelua oli pelattu 21 minuuttia Dani Olmo otti ensi taitavasti haltuun Ranskan puolustuksen purun ja laukoi matalan pallon kohti takakulmaa. Pallo osui matkalla vielä Jules Kounden jalkaan.

Neljä minuuttia myöhemmin 16-vuotias Lamine Yamal salpasi jalkapallomaailman hengen laukomalla pallon upeasti 25 metristä Ranskan maalin yläkulmaan. Samalla Yamalista tuli kaikkien aikojen nuorin maalintekijä. Yamal täyttää lauantaina 17 vuotta.