TILANNEHUONE

Leclerc taas paalulle – Bottas yhdeksäs

29.10.2023 01:15

Formula 1

Ferrari-miehet yllättivät Meksikon F1 GP:n aika-ajossa ja kuittasivat kärkisijat yhden kierroksen onnistumisillaan. Paalulta lähtee USA:n kisan tapaan Charles Leclerc ja 0,067 sekunnin päähän jäänyt Carlos Sainz parkkaa tallikaverinsa viereen. Red Bullin Max Verstappen jätettiin tällä kertaa kolmanneksi, mutta mestari on hyvissä kyttäysasemissa ja jäi vain 0,097 sekuntia kärjestä.

Leclerc totesi sarjan haastattelussa, ettei todellakaan odottanut paalupaikkaa, vaan luuli, että vauhtia puuttui.

Suuri yllättäjä oli AlphaTaurin Daniel Ricciardo, joka painoi menemään ja oli lopulta aika-ajon neljäs. Kotiyleisön suosikki Red Bullin Sergio Perez ajoi aika-ajossa viidenneksi.

Myös Valtteri Bottas ajoi Meksikossa jälleen mukaan Q3:lle. Hän oli ensimmäisellä aika-ajojaksolla hienosti viides ja toisella seitsemäs. Lopulta hän oli yhdeksäs ja jäi kärjelle 0,866 sekuntia.

Tallikaveri Zhou Guanyu ylsi myös Q3:lle ja hän sen oli kymmenes. Zhou meinasi karsiutua Q2:n jälkeen, mutta pinnisti mukaan, koska Williamsin Alex Albonin paras aika hylättiin ratarajojen ylityksen vuoksi.

Ensimmäisen aika-ajojakson yllätys oli McLarenin Lando Norrisin putoaminen jatkosta. Pari virhettä ja keltainen lippu radalla pilasivat britin tärkeän aikakierroksen. Tallikaveri Oscar Piastri oli aika-ajon seitsemäs.

Tuomaristolle jäi vielä paljon tutkittavaa aika-ajon jälkeen, mikä saattaa vaikuttaa lähtöjärjestykseen.

Meksikon F1 GP ajetaan sunnuntaina kello 22.

Tuloksia tästä.