TILANNEHUONE

Leijona-tulokkaat säihkyivät – Tshekki nurin

08.02.2025 15:19

Leijona-tulokkaat säihkyivät – Tshekki nurin

Oiva Keskinen osui heti ensimmäisessä A-Leijonien matsissaan. ©P.Mennander/SJL

Leijonat

Leijonien apuvalmentaja Jussi Tapola seisoi lauantaina pelaajien penkin takana päävalmentajana, kun Leijonat mittasi Tukholmassa Tshekin Ruotsin EHT-turnauksen toisessa ottelussaan. Suomen nuoret tulokkaat auttoivat joukkueen 3–0-voittoon.

Sveitsistä Tukholmaan perjantaina matkannut Leijona-ryhmä haki ensimmäisessä erässä vielä parasta iskukykyään, mutta toisessa erässä peli jo rullasi. Leijona-rookie Oiva Keskinen, 20, teki ensimmäisen A-maajoukkuemaalinsa toisen erän toisella minuutilla. Osumassa auttoivat Julius Nättinen ja Oskari Laaksonen.

Seuraavaksi onnistui Sebastian Repo toisen erän puolivälin tuntumassa 2–0-johtomaalissa, joka tuli Mikael Ruohomaan ja taas Nättisen esitöistä. Nättisellä oli mailansa syöttövalmiina myös Suomen kolmannessa maalissa, jonka viimeisteli Oliver Kapanen ylivoimalla, kun toista erää oli pelattu reilu vartti. 3–0-maalin kakkossyöttäjänä hääri lisäksi Atro Leppänen.

Ottelun kolmas erä oli maaliton ja Leijonien into hieman jo hiipui.

Ensimmäistä A-maajoukkueotteluaan pelannut maalivahti Oskari Salminen oli iskussa. Kokenutta Christian Heljankoa ei tullut ikävä, kun JYP-vahti Salminen torjui Leijona-maalilla nollapelin 20 torjunnalla. Toisessa päässä kenttää Ilves-veskari Dominik Pavlat pysäytti puolestaan 27 kiekkoa.

Kolmen syötön Julius Nättinen valittiin Suomen parhaaksi pelaajaksi ottelussa.

Suomi kohtaa turnauksessa vielä sunnuntaina Ruotsin kello 17 alkavassa ottelussa.