Leijonat palasi voittojen tielle kaatamalla Tshekin
Suomi kuittasi torstaisen Sveitsi-tappion Tampereen EHT-turnauksessa kaatamalla Tshekin lauantaina 4-2 (1-0, 2-0, 1-2).
Leijonat aloitti ottelun tyrmäävästi iskemällä johtomaalin jo puolentoista minuutin pelin jälkeen. Santeri Hatakka syötti maalin takaa kiekon Arttu Ruotsalaiselle, joka laukoi kiekon etukulmasta sisälle. Maaliin sai syöttöpisteen Jere Innala.
Tshekki pääsi yrittämään erässä kerran ylivoimalla Eemil Erholtzin otettua kaksiminuuttisen estämisestä. Tshekki ylivoima oli kuitenkin tehotonta.
Erä oli kokonaisuudessaan tasainen. Emil Larmi torjui Suomen maalissa kuudesti ja Petr Kvaca Tshekin maalissa seitsemän kertaa.
Toisen erän alussa Suomi joutui uudestaan alivoimalle, kun Jesse Puljujärvi sai kaksiminuuttisen estämisestä. Leijonat kuitenkin selvitti tilanteen ja kun erää oli kuusi ja puoli minuuttia, Leevi Tukiainen karkasi Innalan syötöstä läpiajoon ja nosti kiekon komeasti Kvacan ohi maalin yläkulmaan. Maali oli Tukiaisen ensimmäinen maali Leijonissa.
Suomi pääsi ylivoimalle erän Filip Chplakin huitoman kakkosen aikana. Jäähy ehti juuri päättyä, kun Puljujärvi syötti kiekon Tshekin maalin takakulmalle, josta se pomppi Sakari Mannisen luistimen kautta maaliin ajassa 37.19.
Suomen tekemistä kahdesta maalista huolimatta toinen erä oli kaikesta huolimatta tasainen. Siitä kertovat myös maalivahtien torjunnat, jotka olivat Leijonien eduksi 5-7.
Kolmannessa erässä ottelun hallinta siirtyi selvästi Tshekille. Kun erää oli pelattu vajaat kuusi minuuttia, Dominik Kubalik kiskaisi Tshekin kavennuksen tarkalla rannevedolla Larmin maalin yläkulmaan.
Tshekin vyörytys lisääntyi entisestään, kun Hatakka otti vajaat seitsemän minuuttia ennen loppu kakkosen. Suomi kesti jälleen alivoiman ja melkein heti sen perään Tshekin takaa-ajo koki takaiskun, kun Lukas Sedlak otti kaksiminuuttisen estämisestä.
Tshekki veti jäähyn loppuhetkillä maalivahdin pois ja lähti hakemaan kavennusta kuudella viittä vastaan. Riski kannatti sillä Radim Zodorna kiskaisi maskin takaa kiekon ohi Larmin puolitoista minuuttia ennen loppua.
Sitä lähemmäksi Tshekki ei kuitenkaan enää päässyt. Sen sijaan Innala heitti Leijonien neljännen maalin omalta alueelta tyhjiin, kun peliä oli jäljellä vain 4,3 sekuntia.
Leevi Tukiainen iskee uransa ensimmäisen A-maajoukkue maalin, ja vie Suomen 2-0-johtoon! 👏#Leijonat #EuroHockeyTour pic.twitter.com/V7PZRdyvYk
— Sports on HBO Max 🇫🇮 (@sportsonmaxfi) November 8, 2025
