Leijonille huikea voitto Kanadasta EHT-ottelussa
Markus Granlund onnistui maalinteossa.@AOP
Leijona-miehistö kohtasi Kanadan Moskovan EHL-turnauksen toisessa ottelussaan jo kello 10 lauantaina aamupäivällä. Suomi voitti ottelun maalein 4-1.
Kanada lähti otteluun selvästi hieman aamu-unisena, sillä ensimmäistä erää vei Leijonat. Suomi teki ensimmäisen maalin jo puolen minuutin sisään, kun Jere Karjalainen onnistui sihtauksessaan. Neljän minuutin päästä luvut siirtyvät 2-0, kun ensimmäisen osuman syöttänyt Valtteri Kemiläinen ohitti Kanadan maalivahti Justin Poggen.
Toisessa erässä Kanada heräsi. Erän puolivälissä maalivahti Christian Heljanko oli voimaton, kun Landon Ferraro löi luvut 2-1:een. Kolmas erä oli taas Leijonien. Ensin Markus Granlund teki 3-1 -maalin ja sitten Markus Nenonen siirsi luvut vielä 4-1:een.
Sunnuntaina Suomi kohtaa vielä Venäjän kello 14.30.