TILANNEHUONE

Loukkaantumiset Helmareiden kiusana

29.08.2022 13:21

Loukkaantumiset Helmareiden kiusana

Adelina Engman ei pysty edustamaan Suomea Irlantia ja Ruotsia vastaan.©AOP

Jalkapallo

Suomen naisen jalkapallon A-maajoukkue on saanut ikäviä uutisia, kun seurajoukkuekoitoksissaan loukkaantuneet Adelina Engman ja Emmi Alanen  joutuvat jäämään pois maajoukkueesta.

Suomi kohtaa torstaina MM-karsinnassa Irlannin Dublinissa. Kaksikko on sivussa myös ensi viikon tiistain ottelusta Ruotsia vastaan. Joukkuetta on täydennetty Umeå IK:n Anni Miettusella.

”Olemme kuluneella viikolla seuranneet molempien pelaajien tilannetta ja keskustelleet heidän kanssaan tiiviisti. Valitettavasti ”Adde” ja Emmi eivät ole tällä hetkellä käytettävissä, ja on itsestäänselvää, ettei turhia riskejä kummankaan kanssa haluta ottaa”, päävalmentaja Marko Saloranta sanoo liiton haastattelussa.