TILANNEHUONE

Lukko höykytti kotihallissaan SaiPaa

21.02.2025 20:58

Liiga

Liigan kakkonen Lukko ja kolmonen SaiPa ottivat yhteen Raumalla. SaiPa taistelee paikastaan neljän parjaan joukossa ja janosi voittoa. Pelissä se intoutui kuitenkin jäähyilemään ja Lukko käytti paikkansa. Lukko voitti koitoksen maalein 2–0.

Ottelun ensimmäisen maalin teki Lukon Ponthus Westerholm reilun 13 minuutin pelin jälkeen. Maalia syöttivät Antti Saarela ja Niclas Almari. Erän alussa Lukko tosin teki jo yhden, mutta se hylättiin SaiPan haaston jälkeen maalivahdin häirintänä.

Toisessa erässä SaiPa oli kuriton ja jäähyt kostautuivat yhden maalin verran. Steven Jandric löi tauluun Lukolle 2–0-yv-osuman. Ylivoimaa ehti kulua vain kuusi sekuntia ennen maalia. Auttajina osumassa olivat Sebastian Repo ja Nuutti Viitasalo.

Kolmannen erän alussa SaiPa pääsi ylivoimalle, mutta tulosta ei tullut. Lukko pääsi erän puolivälissä viidellä kolmea vastaan ylivoimalla ja minuutin päästä vielä yksi saipalainen passitettiin jäähyaitioon. SaiPa taisteli kuitenkin jäähyt pois. Lisää onnistumia ei tullut, vaikka SaiPan maali oli pitkään tyhjänä.

Lukon maalilla torjui yli kuukauden tauon jälkeen taas John Lethemon, joka oli tervehtynyt pelikuntoon. Hän teki kauden viidennessä nollapelissään 21 torjuntaa. SaiPan Michael Hutchinson torjui 33 kiekkoa.

Lukko tiedotti ottelun alussa, että laitahyökkääjä Steven Jandric on tehnyt seuran kanssa jatkosopimuksen ensi kaudeksi.

Muut ottelut:

HPK – JYP 3–0

Ilves – Tappara 2–0

Jukurit – Pelicans 1–3

KalPa – Kärpät 4–3

HIFK – TPS 3–2