Luukkonen varmisti voiton Carolinasta
Carolina Hurricanes on hävinnyt kaksi ottelua putkeen. Keskiviikkona Buffalossa Canes antautui maalein 2–4 (1–0,2–0,1–2). Sabres-vahti Ukko-Pekka Luukkonen löysi kuitenkin nimensä ottelun tähdistöstä.
Luukkonen torjui ottelussa peräti 35 kiekkoa työkiireisessä ottelussa. Varsinkin kolmas erä oli Buffalolle yhtä puolustamista, kun Carolina painoi päälle.
Buffalon maalisankari oli Ryan McLeod hattutempulla. Viimeinen osuma oli tosin outo, sillä McLeod ei saanut kiekkoa maaliin, mutta hänelle merkittiin maali. McLeod oli vetämässä kiekkoa Canesin tyhjään maaliin ottelun lopulla, mutta Brent Burns huitaisi miehen mailan katki puolustaessaan. Kiekko kilahti kuitenkin tolppaan. Tuomarit tekivät tilanteesta maalipäätöksen. Buffalolle maalasi McLeodin lisäksi Dylan Cozens toisessa erässä.
Canesille onnistui Jaccob Slavin päätöserässä. Osumaa oli kakkossyöttämässä Jesperi Kotkaniemi, jolle syöttöpinna oli kauden 13:s. Martin Necas vastasi 2–3-kavennuksesta. Tasoitusta Canesilta ei koskaan tullut.
Buffalolla on neljästä viimeisestä ottelustaan kolme voittoa. Carolinalla on neljästä kaksi voittoa ja kaksi tappiota.
***
Kasperi Kapanen pelasi reilut yhdeksän minuuttia ja laukoi kahdesti Edmonton Oilersin vierasottelussa Minnesota Wildia vastaan. Oilers korjasi voiton lukemin 5–3. Connor McDavid teki tehot 2+1.
Pittsburgh Penguins laittoi siirtolistalle tähtivahtinsa Tristan Jarryn. Hän päästi joukkueen edellisessä ottelussa Krakenia vastaan tiistaina kolme maalia ja teki 14 torjuntaa. Pens GM Kyle Dubas sanoi, että AHL odottaa, jos Jarry läpäisee waiversin. Jarryn torjuntaprosentti on tällä kaudella ollut vain 88,9 pelaamissaan 22 ottelussa. Heti Jarry-ilmoituksen jälkeen someen puhkesi ynnäystä Dubasin omista saavutuksista GM-tehtävässään.