TILANNEHUONE

Mahtivahti Luukkonen syötti maalin ja torjui voiton

25.03.2024 07:28

NHL

Buffalo Sabresin maalivahti Ukko-Pekka Luukkonen torjui voiton ja syötti joukkueensa 4–1-maalin vierasottelussa Calgary Flamesia vastaan. Sabres voitti ottelun maalein 4–1 (1–0,0–1,3–0).

Luukkonen torjui kauden 42. ottelustartissaan 32 kiekkoa. Ainoa Flames, joka sai kiekon hänen selkänsä taakse oli Jonathan Huberdeau ylivoimalla toisessa erässä.

Kolmannessa erässä Luukkonen oli kivimuuri ja Sabres viimeisteli toisessa päässä kolme osumaa, joista kaksi tehtiin tyhjiin.

Ensin JJ Peterka iski ottelun 2–1-voittomaalin erän alussa, sitten Tage Thompson taiteili viimeisen minuutin osumansa tyhjiin ja lopulta Luukkonen lähetti kiekon Connor Cliftonille maalin takaa, joka veti sen kentän läpi myös tyhjään pömpeliin vain kaksi sekuntia ennen peliajan päättymistä. Syöttöpinna oli Luukkosen kauden ensimmäinen. Edellisen syötön hän teki maaliskuussa 2023 NY Islandersia vastaan.

Buffalon nyt päättynyt viiden ottelun vierasrundi ei ollut kuitenkaan täydellinen. Joukkue otti vain kaksi voittoa. Flames on puolestaan kolmen tappioputkessa.

Calgary Flames tiedotti myös, että se on tehnyt kaksivuotisen tulokassopimuksen suomalaispuolustaja Joni Nurmon, 21, kanssa. Hän oli Vancouver Canucksin kolmannen kierroksen varaus 2020. Hän on tällä kaudella pelannut Ilveksessä ja KooKoossa.

Siellä menee…