Marjamäki luotsaa Kärppiä jatkossakin
Lauri Marjamäki siirtyi Kärppiin tänä keväänä KHL:stä.@AOP
Jääkiekon Liigan Kärpät tiedotti keskiviikkona, että Lauri Marjamäki, 44, on tehnyt kahden vuoden mittaisen jatkosopimuksen seuran kanssa. Marjamäki luotsasi Kärppiä tämän kevään lisäksi vuosina 2013-2016. Kärpät saavutti tuolloin myös menestystä. Joukkue oli Suomen mestari 2014 ja 2015. 2016 Kärpät pelasi CHL:n finaalissa ja oli Liigassa pronssilla. Marjamäki on luotsannut myös Suomen A-maajoukkuetta 2016-18. Hän siirtyi KHL:n Jokereihin 2018. Se pesti päättyi tähän kevääseen.
”Olen ylpeä saadessani palata seuraan päävalmentajaksi kuuden vuoden tauon jälkeen. Kärpät on minulle tärkeä seura. Teen kaikkeni, että välittäminen ja intohimo näkyvät meistä joka päivä. Haluan omalta osaltani auttaa Kärpät takaisin sinne mihin se kuuluu”, Marjamäki sanoo seuran haastattelussa.