Mercedeksen Russell veti paalulle
Kanadan GP:n aika-ajon nopein oli kovan taistelun jälkeen toista kautta peräkkäin Mercedeksen George Russell. Paalupaikka on britin uran kuudes.
Aika ajosta muodostui tiukka jännitysnäytelmä Russellin, Red Bullin Max Verstappenin ja McLarenin Oscar Piastrin kesken.
”Mahtavin viimeinen kierros ikinä”, Russell totesi F1-sarjan haastattelussa.
Russell vei paalun 0,160 sekunnin erolla Verstappeniin. Kolmanneksi jäänyt Piastri jäi 0,221 sekuntia. Mercedeksen aika-ajo sujui mallikkaasti muutenkin, sillä tulokaskuski Kimi Antonelli oli neljäs 0,492 kärjelle jääneenä.
Ferrarin Charles Leclerc taisteli myös paalusta, mutta pieni ajovirhe pudotti hänet lopulta vasta kahdeksanneksi. Ferrari-kuskeista oli parempi Lewis Hamilton viidennellä sijallaan.
Williamsin Alex Albonin autosta pamahti auton moottorin kate. Punaiset liput keskeyttivät ensimmäisen session radan siivoamisen ajaksi.
Ensimmäisen jakson lopulla Racing Bullsin Isack Hadjar hidasti Williamsin Carlos Sainzin menoa. Hadjaria uhkaa lähtöruuturangaistus. Tuomaristo tutkii tilanteen aika-ajon jälkeen. Yuki Tsunoda sai jo 10 lähtöruudun rangaistuksen virheestä punaisten lippujen aikana viimeisissä harjoitukissa.
Rannevammastaan selvinnyt Aston Martinin Lance Stroll oli kotiradallaan vasta aika-ajon 18:s.
Tuloksia tästä.
Kanadan F1 GP ajetaan sunnuntaina kello 21.