Mustakari uskoo Red Bullien iskevän takaisin
Saudi-Arabian GP ajetaan katuradalla. @AOP
Erkki Mustakari uskoo Red Bullien avauskisan ongelmien oleva historiaa sunnuntaina ajettavassa Saudi-Arabian GP:ssä.
”En odota voimasuhteisiin isoja muutoksia, paitsi ehkä Red Bullin suhteen. Ne autot tulevat tällä kertaa ihan varmasti maaliin asti. Kaksi Red Bull -kuskia voi hyvinkin löytyä myös neljän nopeimman joukosta niin kisassa kuin jo aika-ajoissa. Ferrari saa ´viikonloppuna haasteen”, Mustakari sanoo
”Avauskisa oli Red Bullille katastrofi, kun molempien Red Bullien homma jäi kesken kisan loppumetreillä. Se oli koko tallille kova järkytys, ei vain radiossa räyhänneelle Max Verstappenille. Siinä jäivät selvät kakkos- ja nelossijat saamatta. Syyksi on selvinnyt polttoaineen syöttöjärjestelmässä ollut tyhjiö, joka aiheutti polttoaineen loppumisen lopulta moottorissa. Viikonloppuna nähdään, onko vika saatu korjattua? Väittävät niin.”
Saudi-Arabian GP ajetaan Jeddan illassa ja katuradalla. Kyseessä on nopea rata, jonka keskinopeus on noin 250 kilometriä tunnissa.
”Katurata on erilainen haaste näille uusille autoille. Radan profiili on omituinen. Ensin idästä länteen viisi kilometriä ja sitten lännestä itään viisi kilometriä. Pari hidasta mutkaa saattaa kuitenkin saada aikaan hyvän kilpailun, koska ne voivat niputtaa autot lähemmäksi toisiaan”, Mustakari sanoo.
Valtteri Bottas oli Bahrainissa monien vaiheiden jälkeen hienosti kuudes. Mustakari sanoo melkein syöneensä hattunsa, kun Bottas putosi startissa letkan hännille.
”Valtterin kisan pelasti kokemus. Alku oli vaikea, mutta sitten kokemus astui esiin ja toi rauhallisuutta tekemiseen. Lopulta hän pisti kisassa menemään kuin vanhasta muistista. Alfa Romeolla oli jo testeissä ollut startin ja sutimisen kanssa ongelmia, nyt siitä kärsittiin kisassakin. Tämä on tekninen asia, jonka kanssa on varmasti kuluneella viikolla vietetty aikaa.”
Aston Martin on kokenut merkittävän koronatakapakin. Sebastian Vettel joutuu sivuun myös kauden toisesta GP:stä, koska saksalaisen koronatulos ei ollut negatiivinen ajoissa.
”Nico Hülkenberg ajaa kisan myös Jeddassa. Kannattaa huomioida, että hän voitti Aston Martinin vakikuski Lance Strollin Bahrainin aika-ajossa ihan kylmiltään. Stroll on malliesimerkki kuljettajasta, joka on päässyt isolla rahalla ajamaan F1-autoa, kun hypermiljonääri isä takaa kaiken”, Mustakari palaa.