TILANNEHUONE

Muuse juoksi Sveitsissä uuden ennätyksensä

17.07.2026 06:28

Yleisurheilu

Suomalaisjuoksija Mustafa Muuse juoksi Sveitsin ukkossään viivyttämässä 3000 metrin kisassa uuden ennätyksensä. Muuse kellotti ajan 7.49,07 ja oli sillä kisan kolmas. Muusen edellinen ennätys oli hallissa juostu 7.52,36.

Torstaina Muuse johti kisaa viimeisen kierroksen alkaessa.

”Siitä tuli aika hidasvauhtinen juoksu ja sitten yhtä äkkiä huomasin, että minä olen kärjessä, ja reilut kaksi kierrosta jäljellä. Ei siinä saanut auttanut kuin puskea vaan”, Muuse kertoi SUL:n haastattelussa.

”Pyöräytin nilkan muutama viikko sitten. Se on tässä vähän häirinnyt. Nyt oli sellainen olo, että olen taas terve. Olisin toivonut, että olisi ollut kovempi kisa”, Muuse totesi.

Kisan voiton vei Kenian Dennis Kemboi ajalla 7.44,33. Toinen oli Australian Jack Anstey ajalla 7.47,18.

*

Samoissa kisoissa Saara Keskitalo oli seitsemäs naisten 100 metrin aidoissa. Keskitalo juoksi matkan aikaan 12,95. Voiton otti Jamaikan Demisha Roswell ajalla 12,55.

”Se oli hyvä otanta tähän väliin. Puhdas juoksu. Löytyi taas vähän niitä palasia, jotka olivat välillä kateissa2, Keskitalo arvioi.